Tuskin hän oli päässyt alas, kun kuuli taas askeleita pihalta, jotka lähestyivät ovea. Pienestä kissankolosta työnnettiin ruisleipää ja lihaa viipaleina sekä lopuksi pieni tuoppi maitoa.
— Ota tuoppi vastaan, ettei pääse kaatumaan, kuului Stinan ääni.
Erkki kumartui ottamaan.
Kun hän oli saanut tuopin käteensä, sattui toinen tapaamaan antajan käden. Erkki puristi sitä lämpimästi — kiitollisuudestako vai mistä? Ja hänestä tuntui kuin olisi tuo käsi vastannut puristukseen, vaikkakin heikosti. Hän ei olisi tahtonut päästää irti, mutta tyttö vetäisi sen pois ja sanoi nuhtelevasti:
— Älä nyt kättä katkaise. Vai sillä tavallako suomalaiset maksavat palkan hyvästä teosta!
— En voi muutenkaan kiittää sinua, sanoi Erkki. — Vapaaksi päästyäni maksan palkan toisella tavalla.
— Tuskinpa vain vapaaksi pääset, tuskin edes henkesi säilytät. — Tyttö poistui kiireesti, ja Erkki kuuli hänen pihalla keskustelevan mieshenkilön kanssa.
— Oli toki hyvä, ettet sinä, Anders, lähtenyt mukaan, kuului Stina puhuvan. — Olisi isäkin saanut vallan hyvin pysyä poissa.
— Minulle eivät ole suomalaiset mitään pahaa tehneet, sanoi mies. —
Elettävä on heidänkin eikä taida leipä olla helpossa siellä metsässä.
— Äidin luvalla kai annoit vangille ruokaa.
— Äidin sekä isän luvalla, vastasi tyttö.