— Minä koetan eikö sielläkään anneta meille oikeutta ja kerron siellä tämänkin tapauksen.
Apealla mielellä lähti Martti yksinään kävelemään etelää kohti läänin pääkaupunkiin, missä maaherra asui. Hän käsitti, että tässä on kysymyksessä enemmän kuin murhajuttu. Tässä on kysymys suomalaisten asumisesta tai karkoittamisesta näiltä seuduilta. Tämä oli kansakunnan yhteinen asia. Hän suunnitteli jo mielessään, että jos ei maaherraltakaan apua lähde, järjestää hän suomalaisen lähetyskunnan ja yhdessä he lähtevät kuningattaren luo Tukholmaan. Suomalaiset ovat ennenkin turvautuneet suoraan hallitsijaan ja saaneet siltä apua herrojen väkivaltaisuutta vastaan.
Suuren asian kannustamana kiiruhti hän askeleitaan. Nopealla toiminnalla hän tahtoi auttaa toveriakin, jonka vapauttamista hän aikoi maaherralta anoa.
MAAHERRAN LUONA.
Maaherra Olof Stake oli hyväntahtoinen mies. Hänellä oli hallituksen luottamus ja kuningattaren neuvoskunnassa läheisiä ystäviä. Hänen veljensä oli maan suurimpia sotapäälliköitä. Maaherra tahtoi lääninsä parasta ja suojeli sen asukkaita liian raskailta veroilta ja sotaväenotolta. Hänelle oli kyllä saapunut määräys suomalaisten karkoituksesta ja heidän asuntojensa sekä vilja-aumojensa hävittämisestä, mutta hän oli pannut sitä täytäntöön vain aivan poikkeustapauksissa, milloin suomalaisten taholta oli karkeita rikoksia tehty. Tehtaiden omistajat ja ruotsalaiset maanviljelijät tekivät tästä maaherran pehmeydestä valituksia hallitukselle, mutta ystävien suosio pelasti hänet aina. Viime aikoina oli kuitenkin Tukholmasta ilmoitettu, että maaherran täytyi ryhtyä jyrkempiin toimenpiteisiin. Asetukset ovat pantavat täytäntöön. Stake sai toki jonkun verran huojennuksia niihin. Niinpä ne metsäsuomalaiset saivat luvan jäädä paikoilleen, jotka olivat myös peltoja tehneet ja joilla oli kirjat taloihinsa. Kaikki suomalaiset kiertolaiset, salametsästäjät ja yksinomaan kaskien viljelyksellä eläjät oli ehdottomasti karkoitettava. Jos he eivät vapaaehtoisesti lähde, on heidät vangittava. Vangeista on toiset pantava sotaväkeen ja toiset lähetettävä uutisasukkaina Amerikkaan. Erittäin teroitettiin uutisasukkaiden hankkimista. Ne suomalaiset, jotka sitoutuisivat perheineen lähtemään, saisivat vapauden ja maata riittävästi asuakseen.
Näitä asioita harkitsi maaherra Stake huoneessaan, kun hänelle ilmoitettiin metsäsuomalaisen Martti Marttisen tulo. Tämä tapahtui sopivaan aikaan. Suomalaisten kanssa hän oli sattunut vain ani harvoin tekemisiin. He elivät metsissään eivätkä persoonallisesti vaivanneet korkeita viranomaisia. Stakella oli se käsitys suomalaisista, että he olivat yleensä hidastuumaista, mutta ylpeäluontoista kansaa. Suomalaisesta metsäaatelista hän oli kuullut ja oli vakuutettu, että sellaista oli laajaltikin.
Sisälle tuli isokasvuinen, harteikas suomalainen. "Salon aatelismies", ajatteli maaherra heti miehen nähtyään. Hän pyysi miehen istumaan työpöytänsä ääreen, ja kysyi ystävällisesti, mitä tällä oli asiaa.
Martti vertasi tämän korkean herran käytöstä siihen, mitä oli saanut voudin luona kokea. Hän alkoi luottaa siihen, että hän menestyy asioissaan ja saa täällä oikeutta. Ensin hän esitti murhajutun ja toverinsa vangitsemisen.
Maaherra mietti hetken asiaa, pyyhkäisi hiuksiaan ja sanoi:
— Asia ei ole niin yksinkertainen kuin se sinusta ehkä näyttää. On luonnollista, että murhamiehet heti vangitaan ja saatetaan vastaamaan teostaan. Minä pidän siitä huolen, että niin tapahtuu. Ensi käräjillä joutuu heidän asiansa esiin, ja saat nähdä, että Ruotsissa on oikeutta, joka tällaiset rikokset rankaisee.