— Hän sen parhaiten tietää, kun on itse käynyt siirtokunnassa. Niin, hallitus tahtoo viljelijöiksi sinne maahan, missä kirjaimellisesti rieska ja hunaja vuotaa, etupäässä suomalaisia, koska he siihen parhaiten soveltuvat. Ainoastaan suomalaiset voivat kaskeksi kaataa suuret metsät sekä tehdä pellot niiden tilalle. Siellä olisi teillä rajattomat työalat eikä polttaminen siellä lopeta maan kasvuvoimaa. Panen tämän asian sydämellenne ja suorastaan kehoitan teitä sinne muuttamaan.
Kun Martti lähti ystävällisen, mutta samalla vakavan ja suorapuheisen maaherran luota pois, oli hänen päänsä täynnä ajatuksia. Hän huomasi, että heidän elämänsä siellä metsissä oli aivan epävarmalla pohjalla.
Hän lähti kulkemaan pohjoista kohti, missä metsien poveen kätketyt suomalaisten kodit olivat vaarallisella tavalla tulleet ulkopuolelta suunnatun huomion kohteeksi.
PUNATUKKAINEN HUOMAA VANGIN KARANNEEN.
Dalbon kartano kuului Isonjoen varrella olevaan Dalbyn kylään. Kylä ei ollut suuri, eikä se vanhakaan ollut. Se oli myös tavallaan uutisseutua, vaikka ruotsalaiset olivatkin sinne tulleet aikoja ennen kuin suomalaiset metsiinsä. Pellot olivat ensin hyvin pienet, mutta vähitellen ne laajentuivat. Sitä mukaa oli myös varallisuus kasvanut. Varakkain oli Dalbon talo, johon olemme tutustuneet.
Retkikunta palasi aamulla murhatyön jälkeisenä päivänä. Hidasta oli ollut näidenkin miesten kulku, sillä useilla heistä oli pahoja haavoja, joita suomalaiset olivat iskeneet. Gustafilla oli kaksi haavaa kasvoissa, jotka tekivät ne kamalan näköisiksi. Pahin oli jalassa ja sai aikaan sen, että mies ontui huomattavasti. Mutta rajua luontoaan hän ei ollut kadottanut. Hänen ensimmäinen kysymyksensä koski vankia.
— Rauhoittunut kai hän on, koska sieltä aitasta ei ole mitään kuulunut, vastasi Anders. — Minä itse makasin renkien aitassa vartioiden suomalaista. Illalla kuului liikettä. Sittemmin on kai nukkunut.
— Muistithan Stina antaa vangille ruokaa, kysyi Dalbo.
— Annoin illalla sen verran kuin kissankolosta mahtui.
— Hyvä on. Me otamme hänen asiansa esille, kun olemme ensin levänneet.