Noloina palasivat he pihalle.
— Lintu on päässyt häkistään, julisti Klas. Gustaf puri hammastaan.
Miehet tarkastivat viereiset aitat, kiersivät rakennuksen ympäri.
Selitystä siihen, miten karkaaminen oli tapahtunut, ei löytynyt.
— Luonnollisella tavalla karkaaminen on ollut mahdotonta, vakuutti Anders, ja rengit todistivat sen. — Me kaikki olimme vartiossa ja olisimme kuulleet.
Yksi rengeistä lausui:
— Mutta jos hän olikin noitaa Suomalaiset osaavat noituuden taidon. On voinut savuna nousta taivaalle tai käärmeenä luikertaa kissankolosta.
— Niin se on käynyt, päätti toinen renki. — Minä aavistinkin sitä. Sellaista sattuu suomalaisten kesken useinkin. — Ja hän oli huomaavinaan pakkasen panemassa ruohikossa kiemurtelevia jälkiä.
Kaikki olivat hämmästyneitä. Gustaf ei voinut löytää selitystä.
— Onko tyttöjen aitan ovi ollut kaiken aikaa lukittuna? hän kysyi, ja hänen silmänsä etsivät Stinaa, jota hän ei kuitenkaan löytänyt.
— Minä näin että Stina ennen maatapanoaan lukitsi aittansa oven huolellisesti, todisti Anders.
— En minä sittenkään usko noituutta, sanoi Gustaf ja erosi miehistä etsien Stinaa tuvasta. Tyttö oli tulossa portailla.