Tuntui kuin tuvan ovi olisi otettu pois ja päästetty kylmät viimat puhaltamaan sisälle ennen niin lämpimiin ja rauhallisiin koteihin.
FRYKSDALIN MARKKINOILLA.
Oli eletty joulukuulle niihin aikoihin, jolloin seutukunnan pääpaikassa Fryksdalissa pidettiin markkinoita. Silloin olivat siellä myös käräjät ja tärkeä veronkanto. Verot maksettiin näillä seuduin vielä suureksi osaksi metsäeläinten nahoissa. Veronmaksajat toivat tavallisesti koko karttuneen varastonsa. Mitä veroista jäi yli, se myytiin vapaassa kaupassa niille ostajille, jotka olivat liikekeskuksista, ainapa Tukholmasta asti saapuneet. Myöskin oli kaupan lintuja, viljaa y.m. metsän- ja maanviljelyksen tuotteita. Kaupunkien kauppiaat toivat kaikenlaista rihkamaa, myöskin korutavaraa paikkakuntalaisten mielihyviksi.
Vallitsi kipakka pakkanen. Kaupustelijat pitkävartisissa nahkakengissään löivät jalkojansa yhteen saadaksensa lämmintä. Reenjalakset natisivat lumessa. Matkustajani hevoset olivat yltä päältä lumihuurteessa ja niiden sieraimet höyrysivät lämmintä ilmaa.
Metsäsuomalaisia oli suurehko joukko hiihtänyt suksilla yhdessä parvessa. Heillä oli taakat nahkoja selässään. Siinä oli ketun, peuran ja hirven nahkoja. Useammalla oli karhunnahka ja jonkun hyväksi oli myös susi saanut heittää henkensä. Ainoastaan kaukaisimmilta syrjäseuduilta tulleilla oli joku majavan nahka. Sen sijaan oli kaikilla käsissään isot kimput oravan, kärpän ja näädän nahkoja.
Miehet pysähtyivät majapaikan eteen, nostivat suksensa seinämälle yhteen kasaan pystyyn. Joukossa oli Tossavainen, Mulikan ja Oinolan vanhat isännät, sekä muita, joten Isonjoen takalistolta melkein jokainen suomalainen talo oli edustettuna, paitsi mistä isäntä oli vankeuteen viety. Johtajana oli Martti Martinpoika Marttinen. Myöskin oli Luukas mukana.
— Me käymme sisään lämmittelemään, sanoi Martti. — Minä menen sitten ottamaan selvää voiko vankilaan päästä tapaamaan ja kuinka ne siellä voivat. Otan myös tiedon siitä, onko maaherra jo tullut ja milloin häntä voisi tavata. Käräjätalolta kuulemme juttujen kulusta.
Vanha Mulikka sanoi:
— Minä annan kontistani käärön, koeta viedä se Erkille. Siinä on kalakukko, hänen äitinsä paistama pojan mieliksi. Jos eivät päästä sinua hänen puheilleen, antanevat kai tuomiset kuitenkin.
— On minullakin hänelle viemisiä. Piirakaisia, jotka Reeta teki. Ei väliä vaikka olisi viemisiä enemmänkin. On siellä monta meidän miestä, jotka lienevät olleet heikoissa kruununruuissa.