Tyttö peitti käärön esiliinansa suojaan.
— En minä sillä mitään pahaa tarkoittanut, puolusti Anders. — Luulin, että kun sinä ja Gustaf olette kihloissa, niin tahdot häntäkin ilahuttaa.
Tyttö nousi seisaalleen. Hänen poskensa punehtuivat vihasta.
— Vaikene! Älä koskaan puhu meistä yhtaikaa. Veli ja sisar lähtivät ulos.
Marttikin hankkiutui lähtemään. Ovessa tuli häntä vastaan Maunu Klinga pudistellen lumihuurretta turkistaan.
— Kuinka matkasi on luonnistanut? kysyi Martti. — Ovatko suomalaiset halukkaita lähtemään paratiisiisi?
— Eivät ole, eivät ymmärrä omaa parastaan, vastasi Klinga. — Mutta uuden maan uutisasukkaiksi he sittenkin joutuvat. Siirtyminen tapahtuu vain ikävämmällä tavalla. Luulen, että näilläkin käräjillä tehdään paljon uusia siirtolaisia.
Martti kertoi mitä kotona oli tapahtunut, myös Piikin vangitsemisesta.
— Me lähdemme yhdessä vankilaan. Minä tunnen vankilan päällikön. Koetetaan mitä voidaan Piikin hyväksi tehdä. En muuten olekaan levoton hänen puolestaan. Itsehän hän jo lupasi lähteä Amerikkaan. Jos hänet sinne tuomitaan, on se ainoastaan hänen oman päätöksensä vahvistamista. Sitäpaitsi on hän jo minun kirjoissani, joten luulen hänen ilman muuta pääsevän vapaaksi. — Hän lisäsi: — Odota hetkinen. Pian olen valmis lähtemään kanssasi.
Klinga suoritti nopeasti asiansa ja miehet lähtivät tapaamaan vangituita.