Maunu tervehti vankilanjohtajaa ja ilmoitti asiansa. He tahtoivat tavata Erkki Mulikkaa ja muita sen puolen metsäsuomalaisia sekä sotamies Piikkiä. — En yleensä ole näin markkina-aikana päästänyt kävijöitä vankien luo, sanoi johtaja. — Pyytäjiä on paljon ja helposti syntyy häiriöitä. Sitäpaitsi alkavat käräjät jo huomenna, joten sukulaiset ja tuttavat saavat odottaa niiden päättymistä. Käykää vasemmanpuoliseen tupaan. Luullakseni ovat he kaikki siellä, paitsi Mulikka, jonka lähetän.
Miehet astuivat ison maalaistuvan malliseen tupaan. Akkunoita peittivät vain rautaristikot. Ovella oli sotilasvartiot, sekä ulko- että sisäpuolella.
Piikki istui penkillä ja paikkasi kenkiään. Hän ilostui suuresti tavatessaan tuttavansa.
— Minä olen valmis lähtemään Amerikkaan millä hetkellä hyvänsä, kunhan hankit näiltä viranomaisilta luvan, sanoi hän leikillisesti. — Aika käy pitkäksi täällä.
Klinga meni neuvottelemaan johtajan kanssa. Martti jäi siksi aikaa puhelemaan. Hän tervehti Räsästä ja muita tuttaviaan, joita siellä oli useita ja joilla ei ollut muuta valittamista, kuin että he kaipasivat vapauttaan, ja myös kotiaan ne, joilla oli omaisia ja joiden asunnot olivat jääneet polttamatta.
Mennessään välihuoneen lävitse huomasi Klinga kaksi henkilöä, nuoren naisen ja miehen, anomassa johtajalta pääsyä sisälle.
— Niitä, jotka ovat murhasta syytettyjä, ei saa nyt tavata. Minulla ei ole aikaa pitää heitä silmällä. Tulkaa käräjien jälkeen, jos he silloin vielä ovat täällä.
Tyttö selitti itku kurkussa, että hänen isänsä ei ole murhamies. Hän katsoi ikäänkuin apua etsien ympärilleen ja rukoili johtajaa tekemään poikkeuksen. Klingaa säälitti tytön tuska ja hän sanoi johtajalle:
— Jos ei muuta syytä ole kuin se, ettei ole aikaa vartioida vankeja, otan minä pitääkseni huolen, ettei vanki karkaa sillaikaa kuin hän tapaa tytärtään.
— Sinun vastuullasi siis, päätti johtaja. — Menkää sisälle tupaan, neuvoi hän tyttöä ja hänen veljeään.