— Sinä poikani, saat siellä uudessa maassa oppia. Opit kirjoittamaankin, jota taitoa täällä ei ole voitu saada. Sinusta tulee oppinut mies, oppineempi kuin isästäsi.
— Tietymätöntä on, mitä kirjanoppia sielläkään saa, epäili Räsänen. — Erämaahan sekin on. Mutta välipä sillä. Kunhan vain saisi rauhallisen kodin perustaa, josta ei mitään puuttuisi.
— Vaikka voissa ja voirasvassa uisit, tulet sinäkin, Olli, kaipaamaan, huomautti vanha vaari leikillisesti. — Mistäpä emännänkään siellä itsellesi otat. Se kuitenkin kodissa tarvitaan. Vai niistä pakanoistako valitset?
— Totta, totta, myönsi Olli. — Eihän se koti emännättä. — Ja hän katsoi Reetaan.
— Taitaa monenkin ajatukset tänne kotipuoleen painautua, puhui Erkki.
— Jäähän tänne tuttuja, lapsuudentovereita ja omaisia.
— Niin, sisaria, sanoi Reeta vähän katkerasti. — Vähän kai te näitä korpia ja tätä korvenväkeä muistatte, kun hyville päiville joudutte.
— Älä toki niin ajattele, torui Martti. — Kun ei vaari sinua milloin tarvitse, tule sinne.
— Heti kutsutaan, kun alkuun päästään, kiirehti Räsänen vakuuttamaan.
— Kutsutaan, jos kutsutaan, ja riippuu siitä kuka kutsuu, vastasi tyttö veikeästi.
Näin suunniteltiin Marttilan tuvassa tulevaisuutta ja mielikuvituksen annettiin siinä lentää, mistä varmempia tietoja puuttui. Uusi tuntematon maailma alkoi houkutella salaperäisyydellään.