Yleisö, joka ei ollut tapahtukaa ymmärtänyt, joutui kauhun valtaan. Taikauskoisena se poistui nopeasti kuolleen luota. Jälelle jäi vain muutamia, niiden joukossa viranomaiset sekä vainajan lapset, jotka pyrkivät isän luo. Leski oli kuin tainnuksissa kuolleen rintaa vasten. Kun laivan sotamiehet päällikön käskystä tulivat häntä vangitsemaan, ei hän oikein tajunnut tilannetta, mutta poisvietäessä hän kuitenkin heitti silmäyksen Martti ja Leena Marttiseen, joiden hän näki hänen lapsistaan huolehtivan.
Kuljettiin lämpimässä meren virrassa. Huolimatta siitä, että oltiin lokakuun lopulla, paahtoi aurinko kuumasti. Laiva kulki hiljaa vienossa tuulessa. Jo samana päivänä tahdottiin saada ruumis haudatuksi, jottei se saattaisi laivaa tuhon omaksi. Se sidottiin lautaan ja heitettiin kaikkien, paitsi vainajan oman puolison läsnäollessa mereen. Pastori luki siunauksen.
Tämän jälkeen kului matka verrattain sujuvasti. Sää oli suotuisa, ja katsottiin, että noituuden tuottama onnettomuuden uhka oli välttynyt.
Asia oli kuitenkin tärkeä ja aiheutti laajan oikeudenkäynnin. Todistajilta kysyttiin aluksi ymmärsikö kukaan, mitä oli se puhe, joka kuului vaimon suusta miehen kuolinvuoteen ääressä. Eivät suomalaisetkaan ymmärtäneet ja lapinkielen taitajia ei ollut. Vihdoin Kaisa itse selitti, että se ei ollut mitään pakanallista puhetta. Oli vain Isämeidän rukous, jonka hän hätäisenä ja suuremman vaikutuksen vuoksi oli lukenut nurinpäin loppukirjaimesta alkuun. Hän oli tahtonut tehdä mitä tahansa, jotta olisi saanut miehensä hengen pelastetuksi. Se selitys helpotti Kaisan asiaa. Pappi tosin piti Jumalan sanan vääntämistä suurena syntinä, mutta laivan kapteeni katsoi, että kun Jumalan sanaa voidaan Lutheruksen opin ja esimerkin mukaan kääntää mille vieraalle kielelle tahansa, ei tätäkään kääntämistä voida rikokseksi katsoa. Voihan kieli olla niin rakennettu, että sanat näin käännettyinä ovat sen kielen mukaisia. Jumalan sanaahan se joka tapauksessa on. Lainoppineita ei laivassa ollut ja niin jätettiin asia tämän ratkaisun varaan. Kaisa päästettiin vapaaksi.
Mutta vaikka hän oli loppumatkan vapaa, huomasi hän, että useimmat ihmiset, myös suomalaiset karttoivat häntä. Marttisten käytöksessä hän ei mitään muutosta huomannut, ellei ehkä sitä, että he olivat häntä kohtaan ystävällisempiä ja avuliaampia. Se vaikutti, että Marttisen lähin seurapiiri, entiset tuttavamme Erkki Mulikka, Olli Räsänen, Tossavaiset, Kokkiset, Luukas ja Piikki suvaitsivat häntä ja koettivat viihdyttää hänen turvattomia lapsiaan. Kaikissa heissäkin oli taikauskoa, mutta se kallistui pikemmin Kaisan uskon puoleen. Erkin mielessä oli kysyä häneltä sydämensä hellintä asiaa ja neuvoa sen johdosta, mutta miehekäs ylpeys esti ajatuksia sanoiksi puhkemasta.
Luukas otti entistä useammin kanteleensa esille ja lauloi sen säestyksellä Väinämön lesken lohdutukseksi suuresta sankarista Väinämöisestä:
"Siitä vanha Väinämöinen
Laskea karehtelevi
Venehellä vaskisella,
Kuutilla kuparisella
Yläisihin maaemoihin,
Alaisihin taivosihin."
— Niin Kaisa, sanoi hän, — miehesi meni uuteen maailmaan, joka me emme ole nähneet. Hän tavoitteli toista, sitä mihin me olemme nyt pyrkimässä ja mihin toivottavasti pian saavumme. Jos täällä on sijaa meille, on sitä sinullekin ja lapsillesi.
Uteliaina alkoivat matkustajat odottaa uuden maailman näkymistä.