IX
KUN KULMALAN TYTÖT SAIVAT HATUN
Se oli Vappuna kun Kulmalan nuorisoseura kokoontui ortensa alle illanviettoon.
Syrjäkylä kun oli, eivät ohjelmat yleensä rikkaita olleet, eivät liioin monipuolisiakaan. Ainainen pula ja puute oli puhujista, esitelmän pitäjistä ja sen semmoisista valistuksen levittäjistä, joita, ikävä. kyllä, ei omalle kylälle ollut syntynyt, ties oliko juuri kasvamassakaan.
Valtaavaan suuruuteen pääsi sentähden tanssi, johon kykyä ja kuntoa kesti, tahtoa ja tarmoa riitti ja johon jokainen oli kuin syntymästään luotu.
Silloin tällöin luettiin runokertomuskin, ja pieni näytelmäkappale pantiin tuon tuostakin menemään. Tanssi, se oli kuitenkin se valtti, joka mieliä puoleensa veti ja lämmitti.
Mutta Vappuna se ohjelma jossain määrin muuttui.
Esimies, nuori maanviljelijä, innokas uusien aatteiden kannattaja, oli edellisellä viikolla lukenut sanomalehdestä erään taitavan ja kokeneen lääkärimme kirjoituksen naisten päähineistä, joka kirjoitus kerrassaan tempasi hänet mukaansa.
Tämä oli ala, johon ei esimies milloinkaan ollut tullut huomiotaan erityisemmin kiinnittäneeksi, kotikylän naisilla kun olivat päähineet aina sitä samaa mallia, nimittäin talvella paksut villahuivit, kesällä taas hyvin kirjavat tahi aivan valkeat pumpuli- tahi karttuunihuivit. Oli niitä sentään ehta silkkejäkin, mustia, ja niin kiiltäviä ja loistavia että ihan silmää häikäsi.
Kun esimies, kirjoituksen valossa, tuli luoneeksi katsauksen kotikylän naisten päähineisiin, huomasi hän, että ala oli varsin kiitollinen ja sopiva ottaa puheeksi seuran kokouksessa. Esimiehelle oli muutenkin juuri seuraavaan kokoukseen annettu toimeksi keskustelukysymyksen hankkiminen ja sen pohjustaminen, joten tämäkin puoli pakottamalla pakotti ottamaan asian puheeksi.