— Näkyi tuon tietävän.
— Jaa-a, mikä sen Maija parankin eteen tulee, jos sekin ainoa ansio häneltä pois joutuu. Eihän sitä kehräämistäkään tahdo olla, kun on niitä kehrääjiä niin paljon.
— Vaivaistaloon, ei siinä muu auta.
— Vaivaistaloon!… Rukoile Jumalaa, ettei kenenkään sinne tarvitseisi mennä.
— Sitä se itsekin pelkäsi. —
— Mitä tuo meinasi sähköstä?
— Eihän siitä lähemmin tullut puhuttua, vaan näkyi se olevan kovasti sitä vastaan.
— Mitä se meidän vastaan sanomisemme vaikuttaa… ei mitään.
— Kai sekin jotain vaikuttaisi — sanoi Matti — kourien toisella kädellä tupakkakukkaroa taskustaan ja toisella asetellen piippua suuhunsa.
Leena huomasi, että Matti oli saanut sähköstä tarpeensa, ja jätti keskustelun parempiin aikoihin. Korjasi ruuan pöydältä pieneen kaappiin ja istui rukkinsa ääreen kehräämään.