Veri kuohahti Pirttimäen suonissa, hänen kouransa puristivat ahdistajansa poskilihoja sellaisella voimalla että vahvat ja terävät kynnet niihin syvälle painuivat. Toisia miehiä riensi apuun, mutta Pirttimäki sen ajoissa huomasi. Hän antoi nyrkillään vahvan täräyksen vastustajansa vasempaan ohimoon, joten tämä hervottomana kierähti hangelle. Sitte läimähytti hän piiskalla Poikaa, joka siitä raa'asti karjasi, potki takajaloillaan reen nenän pirstaleiksi ja lähti hurjaan laukkaan.
Apuun rientävät olivat jalkoihin jäädä, yksi oli päästä rekeen, mutta Pirttimäki sai sen pois työnnetyksi ja piiskalla kasvoihin sivalletuksi.
Pillastunut hevonen lensi pyrynä pitkin jäätä, ei totellut ajajaa, ei suitsia. Hurjaa vauhtia se nelisti päin pitkää piiruaitaa. Muutama loikkaus vaan — ja silloin olisi se ollut keskellä suurta ihmislaumaa. — Naiset kirkuivat, lapsilta pääsi poru ja miehet vaistomaisesti irroittivat piipun hampaistaan. "Poika" syöksähti yli lumivallin, teki äkkinäisen käänteen ja yhä hurjemmin lähti laukkaamaan — liukasta rataa. Reki oli kaatua kumoon, kulki pitkän matkan toisella jalaksella, kunnes vihdoin tasapainon saavutti. Tyhjät pytyt kierivät reestä, kimpoilivat pitkin rataa niin että vanteet helisivät. Äskeinen hengen vaara muuttui samassa silmänräpäyksessä mitä naurettavammaksi kohtaukseksi: Väkijoukko huusi ja hurrasi, remahti nauruun kuin harakkaparvi. Sanomattoman hauskoilta tuntuivat kaikkien mielet. —
Pirttimäen pitkä tukka hulmuilee ilmassa kuin pellavakimppu. Hampaat irvissä kiskoo hän suitsen periä rintaansa vastaan ja koettaa ystävällisillä huudahtuksilla Poikaansa rauhoittaa. Parvi miehiä juoksee radalle vastaan, vaan ei yhdenkään tee mieli heittäytyä huiman hevosen jalkoihin. Pirttimäki huomaa tuossa joukossa äskeisen ahdistajansa, huulilta pääsee karkea kirous, ja veri suonissa kuumasti kuohahtaa.
Nuolen nopeudella lähenee Poika radan käännekohtaa. Pirttimäki puree hampaansa tiukkaan, jännittää voimansa ja tempaa oikeanpuolisesta suitsesta niin että Pojan suupielet rutisevat… Ryskäys, ja pilvenä lentää lumi reen hypätessä yli vallin… Reki pysyttää tasapainonsa… Pirttimäki on pelastettu!
— Hei, Poika, nyt saat mennä! huudahtaa Pirttimäki, ja helpotuksen huokaus pääsee rinnasta. Mutta Poika ei viitsi kauvan laukata, ikäänkuin aavistaen että vaara on ohi, hiljentyy lötköön ja lopulta ottaa laiskan kävelyn.
Pirttimäki katsoo taaksensa ja kun jälillään ei ketään huomaa, antaa hän Pojan kaukaa, niemen ympäri kiertäen, palata kaupunkiin. — — —
Kilpa-ajot jatkuvat entistä menoaan, äskeinen kohtaus on pian unohdettu.
Mutta Pirttimäki ei sitä unohda. Häntä on hurjasti petetty, lyöty päin kasvoja ja päälle päätteeksi naurettu.
— Saakuri, odotahan kun täältä pääsen! — huudahtaa Pirttimäki. Kädet puristuvat nyrkkiin, hampaat tirskahtavat yhteen ja Poika saa kiukustuneelta isännältä aika läimäyksen. — — — —