— Oi te kauniit, ihanat ja sulotuoksuiset kukat, — puhelee Aarne. — Kuinka ihania te vaaleanpunervat ruusut, ja sinä… ja sinä… ja sinä hyvätuoksuinen reseda. Mutta kauniimpi, suloisempi teidän kasvattajanne, hoitajanne ja vaalijanne, tuhat kertaa ihanampi on Aino.

Oi, jos —

— Olkaa hyvä ja käykää vaunuun! — huutaa konduktööri.

Aarne hätkähtää unelmistaan. Hänestä tuntuu siltä kuin kylmä vesiämpäri olisi niskaan kaadettu. Välinpitämättömänä, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut, astuu hän vaunuun. Konduktööri napsauttaa lippuun reijän, ja Aarne etsii sopivan paikan keskipenkiltä.

Ovenpuoleisessa päässä pitää hurjaa rähinää muuan miesseurue, vastaisella puolella istuu vanha akka jyrsien suurta, kolmikulmaista voileipää, ja takana, selkä Aarnea vastaan, puhelee kolme, nuorenpuoleista naishenkilöä. Pian unohtaa Aarne ympäristönsä… Ajatus käy kotipoluille… Siinä haaveillessaan, vanhoja, rakkaita muistoja mieleensä palautellessaan, tarkastelee hän puolelta ja toiselta kukkiaan, niitä haistelee ja hyväilee, asettelee ja selvittelee, auttaa ja korjaa ja taas haistelee. Ja kun kaikkea tätä on useampaan kertaan tehnyt, nousee hän äkkiä, menee välihyttiin ja irrottaa kukat rinnastaan, sovittaen ne pesu-astiaan makaamaan. Sitte antaa hän virvoittavan veden niiden, päälle valua. Kun vettä on tarpeeksi, sovittelee hän kukat niin, että kaikki pääsevät veden partaalle. Kuni armas äiti lapsiaan, hoitaa siinä Aarne kukkiaan. Kaiken hellyytensä, kaiken huolensa ja rakkautensa omistaa hän niille. Aarne tietää, että nämä kukat ovat Ainon hoitamia ja kasvattamia, tietää kuinka rakkaita ne ovat hälle. Kukathan ovat Ainon koko elämä, hänen ilonsa ja onnensa.

— Tuotakin pikkuruusua sinä pienestä pitäen kasvatit, puhjettuaan sitä suutelit ja syleilit. Tuon olen pöydälläsi nähnyt, oman kuvasi rinnalla… Oi miten sievän ja soman kuvan ne siinä yhdessä muodostivat!… Ja miten nyt tuossa hentoina ja kauniina uiskentelette, juuri kuin joutsen tahi sinisorsaparvi, joka matalaa, lietosrantaista lampea kiertää… Oi te luonnon kauniit lapset! Te nurmen kukat ja Suomen kesätähtöset! —

Aarne unohtui pitkäksi aikaa pesu-astian ääreen seisomaan. Yritteli siinä joku juomaankin, vaan kun ei viitsinyt Aarnea häiritä, sai tämä paikkansa rauhassa pitää.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä hyviä. On joukossa eräs maailmaa kulkenut velikulta. Hän on jonkun aikaa ilkeästi hymyillen, väliin nauraen ja naapureilleen kuiskaten, seurannut Aarnen toimia pesu-astian luona. Hän kuiskaa taas:

— Se rakkaus on sitä raatoa, repii vaatteet päältä! —

— Näes… voi peeveli!… Mammanpoika näkyy vielä olevan! — kuiskaa toinen tavallisen vahvasti.