Parempaa ystävää eivät pikkuruusut koskaan olisi saaneet. Ne näyttävät sen huomaavan ja iloissaan siitä särkevät silmukuorensa ja työntävät ulos vihreät lehteänsä.
Yhä iloisemmaksi käy Aarnen mieli.
— Kunpa pian kukkisitte — huudahtaa hän kuin mille tuttavalleen — silloin pääsisitte vanhaan kotiinne, kasvattajaanne ja rakastajaanne tervehtimään!
Pikkuruusut näyttävät siltä kuin tahtoisivat sanoa: — kyllä koetamme, kyllä koetamme! Anna sinä vaan meille tarpeeksi hyvää ilmaa, valoa, lämpöä ja kosteutta.
Ja Aarne sen vastauksen ennestään tietää. Hän koettaa toimia niin, ettei ruusuilta mitään puuttuisi. Runsaan valon ja lämmön saavat ne auringolta; ikkuna avataan, ja sieltä pullahtaa-raitista kevät-ilmaa ruusujen hengitettäväksi. Vantaan vesi taas pitää mullan kohtalaisen kosteana. Kaikkia siis saavat mitä mieli halaa!
Tulos siitä myöskin pian näyttäytyy. Aarne huomaa miten pieniä nuppuja ilmaantuu varsien päihin. Ne kasvavat kasvamistaan, pitenevät, paksunevat. Vihreät verhot, jotka kauniin turvattinsa syliinsä sulkevat, eivät enää uletu sitä helmoihinsa salpaamaan. Se kasvaa yhä suuremmaksi, hajottaa verhojen sylin… jolloin hennot, kauniit ja loistavanväriset terät hiipivät arasti ja kainostellen kirkkaan kevätpäivän syleilyyn. — — —
Kirkas onkin jo silloin kevätpäivä, lämmin sen hyväily. Toukokuun aurinko hellittää korkealta taivaalta. Laulua ja soittoa on ilma täynnä, metsä täynnä. Suloisesti kajahtelee salo peipon siellä soitellessa. Ihana on loppumaton laulun laine, jonka leivo ilmassa soinnuttaa.
Auteriin käy taivas, ja kevään tuoksua on maailma täynnä. —
Sanomatonta riemua ja autuutta tuntee Aarne sydämessään, käydessään eräänä aamuna kaupungin ulkopuolella. Kun sieltä palaa, on hänellä aimo tukko rahkasammalta muassaan. Ne hän kastelee likomärjiksi ja levittelee pikkuruusujen juurille, mullan peitteeksi. Ruukut nostelee hän sitte korin pohjalle, asettelee sammalia niiden väliin, ett'eivät pääsisi toisiinsa hakkaamaan, ja ompelee vahvan peitteen päälle. Ja kun on kirjoittanut kankaalle osoitteen, liittänyt tarpeellisen varoituksen, ottaa hän korin ja vie sen itse asemalle. —
* * * * *