Metsän puissa riemu soi, laulu kaikuu ja salo helkkyy, leivo livertää ilmassa ja hyttysparvet tanssiksi pistävät… Lehtisilmutkin mieliänsä rohkaisevat… käyvät suuremmiksi, pitenevät, paksunevat, ja kuin salaa, kenenkään huomaamatta, pistäytyvät kirkkaat hiirenkorvalehdet ihanuuttasi katselemaan…
Keväistä tuoksua on ilma täynnä, se hiipii sinne, tänne, täyttää koko maani ja oven täydeltä tupaani tulvehtii.
Armas Vappu, sinä keväinen kulta, sinä suvisen mielen tuoja, sinä nuoren lemmen ja iloisen laulun luoja!
Tule millaisena tuletkin, yhtä uusi, yhtä kallis ja aina armaampi vieraani olet.
Entistä tervetulleempana sinut tupaani kutsun, peräpenkille istutan ja haarikat täyteen lasken.
Silloin ei tuvastani ilo lopu, ei laulu lakkaa eikä soitto sammu.
Kilvan silloin karkeloimme, kilvan kisailemme ja yhdessä maljojasi maistelemme…
Ja voi, jospa sinä sitte oikein kauvan, kauvan luonani viipyisit!…
Vaan ethän sinä viivy… jo iltahämärissä luotani lähdet ja hiljaa hiipien tupani takalistolle painut…
Sinne sitte ihana Vappu sinun saatan, ja vielä kauvan silmilläni menoasi seuraan, kunnes vihdoin taivaanrannalta mulle viimeisen suudelmasi, punertavilta huuliltasi heität… ja sitte hämärään kevätyöhön vaivut… hiljaa, mutta varmasti vaivut… toisaalta taas luokseni tullaksesi — —