* * * * *
Muutamia vuosia on kulunut. Aarne on saanut pappilan Hämeessä ja on sinne rakkaan Ainonsa noutanut.
Pikkuruusut ovat kasvaneet suuriksi pensaiksi, joissa kymmeniä suuria ja loistavia kukkia nuokkuu, levittäen ihanaa tuoksua onnellisen kodin sievään ja somaan puutarhaan.
IV
AMERIKAN LESKI
Etelä-Pohjanmaan laajojen nevojen laidassa sijaitsee Liisun ja Matin mökki. Vuottakaan ei ole vielä umpeen kulunut siitä, kun heidän häitänsä Liisun kotona, naapuripitäjällä vietettiin. Mielellään olisi Liisu Mattinsa kanssa omaan kotiinsa jäänyt, mutta kun se oli kovin pieni ja vähän syrjässä suuremmalta liikkeeltä, jota miehensä ammatti kaipasi, täytyi heidän vuokrata pirtti edempää naapuripitäjältä, Matin entisen kodin läheisyydestä. Sinne piti Liisun seurata, jättää vanha äiti, jättää armaat lapsuuden leikkitanteret ystävineen, muistoineen…
Ensimäiset päivät, ensimäiset viikot olivat Liisulle uudessa kodissa niin kumman kaihoja ja ikäviä. Hän rakasti kyllä lujasti Mattiaan, liiaksikin rakasti, mutta silti tahtoi ikävä väkisinkin painaa. Ja kun Matti oli pitäjällä työssä, viipyen toisinaan useita vuorokausia, viikkokaudenkin, tahtoi Liisu niinä hetkinä ihan ikäväänsä kuolla. Pimeät yöt, jolloin Liisun piti yksinänsä olla, tuntuivat niin sanomattoman kolkoilta. Poissa oli äiti, poissa oma kulta, ei yhtään hoivaa, suojaa. Mutta — Liisun piti siihen oppia. Hänen täytyi oppia yksinäisyyteen, oppia kärsimään, hänen täytyi oppia kestämään ne vaivat, vastukset ja murheet, joihin niin moni turvaton uupuu, väsyy ja sortuu.
Mutta kun Matti jälleen palasi pitäjältä, tuntui olo Liisusta taas niin turvalliselta ja hauskalta. Aina oli Matilla runsaat kylänmurut mukanaan, loppumaton sarja uutisia kerrottavana, joita Liisu puoleen yöhön uteliaisuudella ja mielenkiinnolla kuunteli. Sitte oli niin onnellista, niin autuaallista kietoa kätensä Mattinsa kaulaan ja siinä vierellä nukkaa ihanaa unta aamuvalkeamaan asti…
Toisinaan nousi Matti hiljaa hiipien makuultaan, keitti kuumat aamukahvit ja kaatoi kuppiin. Saada herättää Liisu valmiille kahville, se tuntui Matista niin erinomaisen hauskalta. Se oli oikein nautintoa: kuulla pannun porinaa ja katsella nukkuvaa Liisua.
— Sinä Matti, kuulepas, kun et minua herättänytkään — sanoi Liisu tavallisesti tuollaisina aamuina ja tarttui syliksi Mattiin, koettaen häntä, voimainsa takaa pyöritellä. Sitte juotiin Matin keittämät kahvit, pakinoittiin yhtä ja toista ja viimein käytiin töihin käsiksi.