— Eihän sitä meillä niin!
Tällaista opetusta sai Kalle jo ensi päivästä muun opetuksen sivussa ja lomassa. Mutta ei jäänyt Heikkikään ilman. Kyllä hän kuuli omansa ja toisten viat. Etenkin vieraat ammattilaiset hänelle perinpohjin, — usein havainnollisestikin, — mieleen painettiin.
Millä oli toinen olka alempana kuin toinen, millä hartiat olivat surkastuneet kuin kuivanut silakka, tai millä ne olivat leveät kuin riihenovi. Ja on se kumma, — huomautti hyväntahtoinen suutarinkisälli Heikille — kuinka silmäin värikin saattaa muuttua. Et näe puusepillä sinisilmiä, vaan käyvät kaikki samaan maahan kuin maalarin housut. Ne ovat joko vaaleanruskeita tai aivan harmaita, ja niin haileasilmäisiä kaikki kuin "Vällän Jussin" muiskut. — Kiitä onneasi Heikki, että "jalkineentekijäksi" synnyit!
No tällaista sitä pojat kuulivat pitkät päivät, koettivat muistiinsa painaa tähdellisemmät ja tarkasti seurata vanhempien esimerkkejä.
Keskenään eivät pojat sentään juuri ammattiarvostaan riitaantuneet.
Kalle kyllä sanoi koska hyvänsä ja kenelle tahansa, että vaikeampaa se on puusepän työ kuin suutarin. Heikki sitä tahtoi vastaan panna, koetti esimerkeillä ja vertauksilla ammattisalaisuuksiaan selvitellä; mutta kun Kalle näytti hänelle aina uutta ja uutta, yhä konstikkaampaa ja vaikeampaa, kymmeniä, jopa satoja eri työkaluja ja koneita; jota vastoin Heikki ei voinut muuta näyttää kuin aina sitä samaa: pikilankoja, nahkoja, vanhoja kenkärajoja, uusia jalkineita, lestiä, vasaroita, neuloja, naskalia ja jokusen lasikuulan, täytyi hänen lopultakin myöntää Kallelle etu. — Se tapahtui kuitenkin vain silloin, kun muita ei ollut kuulemassa.
— Harvoin tosin näistä asioista Kallen ja Heikin välillä väittelyä syntyi, ja jos niin kävi, kesken usein jätettiin. —
Näin se ensimäinen oppivuosi kului kaikessa hiljaisuudessa ja yksinkertaisuudessaan. Vasta kun toinen vuosi alkoi, rupesivat pojissa ilosemmat ja huvittavammat puolet valtaa saamaan.
Ei tarvinnut enää olla kaikkein käskettävänä, ei tarvinnut kiillottaa kisällien jalkineita, ei pesuvesiä kantaa, ei pikilankoja valmistaa, ei liimaa keittää, eikä piian apulaisena kyökissä olla.
Nyt saivat tehdä työtään rauhassa niinkuin vanhemmatkin miehet. Saivatpa vielä nuorempaansa komentaa ja itseänsä passauttaa… ja se se juuri ulkonaista ihmistä paisutti.