Hän valmisti lähtöä oikein todenperäisesti.
Tyynesti, maltillisesti ja arvostelevalla katseella silmäili hän seinustalla olevia tyttöjä, kaikkein ohi antoi katseensa kulkea ja vasta viimeiseen, lähimmällä seinustalla istuvaan katseensa pysäytti. Hetkisen sitä katseli, jotain itsekseen päätteli ja sitte kiertäin, kaartain tyttöä läheni.
Pojat katselivat suurimmalla jännityksellä Villen menoa, tarkoin mieliinsä painaen pienimmänkin tempun minkä hän teki.
Jo saapuu Ville paikalle, kumartaa syvään ja tavattoman kömpelösti, johon tyttö samaan tapaan vastaa.
Juuri tätä kohtaa pojat erityisemmällä jännityksellä katselivat. Kumarsivat kun Villekin kumarsi, vaistomaisesti, huomaamattaan matkivat hänen liikkeitään, siitä itse mitään tietämättä. Käsi kopeloi tuskallisesti housun taskussa, kun Ville naiseensa tarttui.
Mutta kun sopiva hetki tuli, ja tahdin päähän pääsi, pyrähti Ville pitkällä harppauksella tanssivaan joukkoon ja sinne kumppanineen hukkui.
— Katsos, katsos… menee kuin muutkin — kuiskaili Kalle.
— Niin menee, ja pulskasti meneekin — kehasi Heikki.
— Ja miten kauniisti kiertää, ajaa toisten ohi — ihaili Jussi.
— Tuuppasi tuota pitkää herraa että oli kaatua, huomasitko?