On ehkä joku ääneenkin ne lukenut, niinkuin tekevät usein, kun jotakin tähdellistä huomaavat. Ja mitähän ovat ajatelleet tuosta runosta: "Kun rakkaus raatoa on"… kerrassaan intressantti nuorille. —
Näissä ihanissa ajatuksissa, ihanissa toiveissa astui Eero lukutupaan ja juhlallisena, sangen miellyttävästi mainitsi hyvän ehtoon.
Miehiä ja naisia oli huone puolillaan, mutta kaikilla näytti olevan niin tähdellistä luettavaa, etteivät katsettaan malttaneet muualle heittää, ja tuskin kukaan hyvään ehtooseen vastasi. Lukutuvan hoitaja istui pitkän pöydän päässä, hätäisesti muljautti ruskeita silmiään sankalasiensa takaa ja jälleen luettavaansa syventyi.
— Onkohan vielä tullutkaan? — kysyi Eero itseltään, silmäili pitkin pöytää ja parhaillaan luettavia lehtiä.
Eero huomasi, että joku naishenkilö lueskeli aivan uutta ja puhdasta Nykyaikaa. Omituinen tunne kulki hänen ruumiinsa läpi, sydän alkoi voimakkaasti jyskiä ja veri nousi tuntuvasti päähän.
Hän aikoi pyytää, vaan kun lukija oli vento vieras, päällepäätteeksi nainen, olisi se ollut sopimatonta, tyhmää. Olla se lehti pojan sompulalla, tai jollakin tuttavalla, olisi sen heti paikalla temmassut.
Eero otti koneentapaisesti vanhan "Valvojan" käteensä, vaan ei sitä yrittänytkään lukea, antoi silmien Nykyajan lukijassa pysyä, sen kasvojen ilmeestä ja tuskin näkyvästä huulien liikkeestä saada esiin sanat, joita tyttö sieltä luki.
Vihdoin heitti Nykyajan lukija lehden, katsoi suuttuneena Eeroon ja lähti ulos koko huoneesta.
Eero tempasi lehden melkein samassa kun se pöytään putosi, selaili alusta loppuun, lopusta alkuun ja kun runon näki, antoi siinä silmien vähän aikaa levätä, ja taas rupesi selailemaan.
Mutta omia runoja ei näkynyt, ei vaikka kuinka olisi hakenut, selaili uudelleen ja yhä uudelleen, katsoi sisällysluetteloa; vaan aina turhaan, omaansa ei missään nähnyt.