Heikki ei sen enempää asiasta kysele eikä kouri, sen tehtävän jättää hän toisille, jotka siitä kyllä hyvää huolta pitävät.
Pojat kyselevät ja utelevat runojen nimiä, tahtoisivat tietoa niiden sisällöstä ja muodosta, mutta Eero ei kysymyksistä paljon piittaa, eipä edes punastukaan; sanoo vaan hyvin maltillisesti:
"Perästä kuuluu sano torven tekijä."
Eero pääsee rauhaan, keskustelu sujuu muille aloille, ja vihdoin siitä jälleen kaikki omiin suojiinsa painuvat.
Mutta yhä harmittavampaan tilaan jätti tämä sattuma Eeron. Hän sadattelee ja noituu Heikin kymmeneen kertaan, katuu kun sentään tuli tuolle petturille salaisuutensa puhuneeksi. — Jos kumminkin ovat paperikoriin joutuneet… sieltä ne sitte eivät maailmalle lähde… Hiivatin Heikki!
* * * * *
Eero alkaa jälleen toivoa, käy joka ilta lukutuvassa ja kuulustaa
Nykyajan ilmestymistä.
Mutta eräänä iltana kun Eero taas saapuu lukutupaan ja kysyy Nykyaikaa, muljauttaa hoitaja silmiänsä niin että suuret valkuaiset leimahtelevat, heittää sitte moljottavan katseen Eeroon ja sanoo:
— Olen kuullut että Nykyaika meinaa kuolla.
— Kuollako!… mihin tautiin? — huusi Eero innostuneena.