Sanattomana seisoo Risto rappusilla ja tuskin miesten toimia kartanolla huomaa, niin on omiin ajatuksiinsa painunut. Katrin kohtalo se yhä vieläkin surettaa ja aina enemmän ja enemmän se mieltä kalvaa… Huonosti on hän etsinnässään onnistunut, Katria ei ole tavannut vaikka niin monet matkat on perään tehnyt. Kerran oli Risto jo jälillä, samoihin paikkoihin sattui, joissa Katri oli poikennut. Siitä se oli yösijaa pyytänyt, siinä leipäpalaa anonut, siinä ollut päivän työssäkin, vaan epäluulonalaisena, kirjattomana oli pakotettu eteenpäin kulkemaan.
Katkerin mielin katseli Risto niitä ihmisiä, jotka kylmästi ja tylysti olivat Katria kohdelleet. Pian hän ne paikat jätti ja aina suuremmalla toivolla eteenpäin ajoi.
Mutta missä kuuli lempeitä sanoja Katrista puhuttavan, siinä se Risto aina kauemmin viipyi. Tarkkaan hän kyseli mitä suinkin kysellä saattoi. Otti selvän minkälaisissa vaatteissa kulki ja näkyikö puutetta kärsivän.
Samaan ne kertomukset aina kävivät, saman surullisen, katkeran ja kaihon tunteen ne Ristossa synnyttivät. Vaan harvoja olivat ne paikat, joista hän tietoja sai. Viimein ne loppuivat kokonaan, eikä uusia paikkoja löytynyt ainoatakaan, vaikka olisi kulkenut penikulmittain maantietä ja poikennut pienimpäänkin tölliin, minkä näkemään sattui.
Hannan apuun oli Risto paljon luottanut, vaan toivottua tulosta ei sekään tuonut. Usein Risto piti Hannan tuumat lapsellisina, liiaksi tehottomina ja epämukavina, mutta silti aina jotain niistä toivoi ja oli kiitollinen kun vähänkin Katrista kuuli. Ja milloin Hanna niillä asioilla yksinänsä liikkui, tahi sattuiko muutoin kylällä kauan viipymään, jo se Risto uteliaana kotona odotteli.
Nytkin oli Hanna jo tavallista kauemmin ostoksilla viipynyt. Risto jo kiihkeästi hänen paluutansa odotteli, sillä oli tullut mieleen asia, jonka hän tahtoi siskolleen sanoa.
— — —
Varsin odottamatonta tapaa Hanna kirkolla…
Hän on juuri juhla-ostokset tehnyt, on kotikylän asiat toimitellut, kun näkee vanginkuljettajan hiljaista juoksua kylään ajavan. Uteliaana pysähtyy Hanna katselemaan, nähdäkseen ken on se raukka, jota siinä rangaistavaksi kuletetaan. Vaan hämmästys valtaa hänet… Hanna kauhusta vaalenee nähdessään vanginkulettajan rinnalla — Katrin. Silmänräpäyksessä tekee hän päätöksen: hyppää tielle, tarttuu hevosen suupieleen ja pysäyttää sen.
— Katri…