Vaan huonot ovat toiveet sielläkin. Rukiissa on jyvä vielä aivan pieni ja pehmeä, ruostetta ja torajyviä melkein joka tähässä. Kaura on monin paikoin kaatunut lakoon, jyvää on tuskin nimeksikään, ja alavammat niittymaat veden peittäminä.
Ihmekö siis, jos isäntä tyytymättömänä ja harmistuneena taloonsa palasi. Harvat olivatkin ne sanat, joita Salmela sinä päivänä puhui. Entistä tuimemman ja jylhemmän näköisenä hän kamarinsa lattian pitkin ja poikki mittaili. Kiihkeästi hän toisinaan keinutuoliinsa heittäytyi, muutamat savut puhalsi ja sitte uudelleen kävelemään yltyi.
Mutta saunassa tekemistä havainnoistaan hän ei sanaakaan puhunut.
Päivällispöydässä vallitsi juhlallinen hiljaisuus. Ainoastaan leivän möyhy ja huulien maiskaukset pitivät vanhat, äänekkäät tapansa. Jokainen käsitti selvästi, mikä tuuli oli ilmassa. Jussi, joka oli sattumalta saunassa poikennut, olisi mielellänsä ottanut selvää sienien kohtalosta ja iloinnut huomispäivän lämpimästä saunasta. Mutta hänkin aavisti, että ilmassa oli salamaa ja ukkosta, vaikkakin se viileänä ja pilvettömänä hänelle näkyi.
Mutta sitä hartaampia, sitä pitempiä ja syvempiä, oikein vatsan pohjasta lähteviä, olivat ne röyhäykset, jotka tuvassa, portailla, pihassa ja pitkin taloa päivällisen jälkeen jyrähtelivät.
— Oikein siinä hiki pääsi tulemaan, vaikka oli istuva työ — tuumii viattomasti Jussi ja päästää joukkoon pari vankkaa ääntä.
— Ei sinuun hiki muulloin yritäkään — huomauttaa joku.
— Sama se taitaa olla sinunkin — vastaa naurahtaen Jussi ja heittäytyy pitkin pituuttaan ruohikkoon.
— — —
Iltapäivällä lähti Salmela lautamiehelle kyläilemään. Siellä toivoi hän saavan asiansa onnellisesti, noin niinkuin huomaamatta, puheenaiheeksi otetuksi. Ja hyvin siinä Salmela onnistuikin. Huonoon vuoteen se keskustelu ensin kääntyi, vaan Salmela sen mukavasti siitä sieniasiaan johti, mainiten miten näin huonoina aikoina olisi entistä enemmän ruvettava luonnonantimia ruokana käyttämään.