— Ptoo, ptoo!
Mutta kun Salmela kuulee mistä on puhe, astuu hän rauhallisen näköisenä tupaan. Vaimoväen kielenkannat heltiävät yhä hellemmällä ja suu päästää ulos minkä sisu suinkin sallii — ja paljon se salliikin. Salmela ei kaikkia jaksa kuullakaan, ei ennätä sanoja tarkkaamaan, sillä hänelle muistuu mieleen sunnuntainen sauna. Hän tarkastaa sienet, nähdäkseen miten se asia oikeastaan on. Mutta kun huomaa, ettei sienillä mitään pahaa hätää olekaan, huomauttaa Salmela leikillisesti, etteivät ne muutoin madonlakkia olisikaan ja että kyllä sitä tässä maailmassa paljon matojakin syödään.
Iltapäivällä sai Salmela koota ensimäisen valmiin sadon. Se oli hänen afäärissään merkkitapaus, jonka muistoksi sopi tehdä hyvä "suutari". Ja tavallista tuimempi se tehtiinkin.
Mutta miten paljon olivat sienet kuivattuaan muuttuneet. Pienen pieniksi mykeröiksi olivat suuremmatkin supistuneet ja niin keveiltä tuntuivat kuin syystuulen ajamat kellastuneet lehdet.
Salmela pisteli sienet suurella mielihyvällä nauhaan ja järjesti ne yhdensuuruisiin nippuihin, joten paljon muistuttivat venäläisiä "vesirinkelivyyhtejä". Sitte asetteli hän niput puntarin noukkaan. Salmela sen jo huomasi, ettei niistä mitä 10:ntä kiloa lähde, vaan ei kuitenkaan niinkään vähään luullut jäävän, kuin mitä sitte todellakin tuli.
Sieniä oli vain 1 kilo ja 100 grammaa.
Salmela ei ollut silmiänsä uskoa.
Hän haki vaimonsakin katsomaan, mutta siihen samaan tulokseen sitä lopultakin tultiin.
— No eihän nyt hullumpaa, kuka olisi uskonut! — ihmettelee emäntä.
— Hyvinkin se 5 markkaa kilosta tarvitaan — tuumii isäntä ja pistää sienet uudelleen puntariin. Vaan samaan se puntari nytkin tasapainon ottaa, joten sieniä on vain 1 kilo ja 100 grammaa.