— Noo… kannattaa tämä kauppa sittenkin. Tuolta katosta niitä vielä lähtee ainakin 3 kiloa ja enkä heistä montaa penniä ole maksanut. Joo, joo… kannattaa se sentään… joo, joo — vakuuttelee Salmela ja on hyvissään kun senkin erän sai. Pääasia näin alussa olikin hänen mielestään vain se, että yritys onnistui.
Salmela toimittaa niput kuivaan paikkaan ja itsekseen tuumii, miten seuraavana syksynä tulisi liikettään melkolailla laajentamaan. Ottaisi oikein vakituisen ihmisen, joka pitäisi huolen sienien ostosta, kuivaamisesta ja muista mahdollisista asianhaaroista. Ja koska talossa on kaksi riihtä, saisi toista käyttää sienien kuivaamiseen. Antaisi vielä kirkkoon kuulutuksen, että tuoda sieniä Salmelaan, ja ansaita siten hyvät summat. Talvella pitkinä puhteina, olisi hyvää aikaa keksiä paremmat keinot sienien kuivaamisessa ja miten ne mahdollisesti saisi raskaampina pysymään.
Tällaista "sienifapriikkia" ei Salmela tiennyt koko Suomessa olevan, tuskinpa niitä tapaisi ainoatakaan maailmassa.
Olla sellaisen ensimäinen perustaja, ensimäinen alkuunpanija, se se olisi jo enemmän kuin tavallista. Siitä jo koko maallemme nousisi kunnia ja maine. Ja hän — Eljas Salmela — olisi sen nostattaja ja kohottaja.
"Fapriikille" hakisi hän sitte patentin, joten toinen ei saisi jälittelemään ruveta. Sitäpaitsi kieltäisi hän kaikilta kuolevaisilta pääsyn "fapriikiin", niin etteivät sen salaisuuksista tietoa saisi. Työväki mestariin saakka olisi tietysti vannotettava. Alussa tosin pitäisi itse puuhata mestarina ja opettajana, vaan kun ne toimet voisi toisille jättää, eläisi sitte vain "patruunina". Tämä nimitys tulisikin silloin ihan itsestään, ja jos joku tyhmä ei sitä tietäisi, tahi ei muistaisi, voisi häntä siitä mukavasti muistuttaa.
Nämä ihanat, pilventakaiset unelmat uudistuvat aina sitä taajemmin, mitä suuremmaksi kuivattujen sienien paino kasvaa. Ja kasvamista se päivä päivältä tekee. Miltei joka päivä saa Salmela kuivia sieniä lankaan juoksuttaa. Kun nippu on valmis, punnitsee hän sen muutamaan kertaan ja laskee kokonaispainon ennen punnittujen sienien kanssa. Hitaasti se tosin nousee, mutta nousemiseen päin se on, ja siihen se Salmela nyt aluksi tyytyy.
Uusia sienimatkoja tehdään väen kanssa aina tuon tuostakin. Sienikauppiaita poikkeaa taloon tavallista taajemmin, joten tuvan katto on kuin "nuijalla lyöty". Paikkapaikoin siinä killuu sieniä monessa kerroksessa, niin että mustaa kattoa tuskin näkyy.
Salmela on uuteen toimeensa täydellisesti innostunut. Hän tietää säntilleen sanoa, milloin tuo ja tuo lanka kuivamaan nostettiin ja mistä siis kulloinkin on ensiksi valmista tavaraa odotettava. Hänen ulkoiset aistinsakin ovat tällä alalla jo niin pitkälle kehittyneet, että hänestä todella voi paljon toivoa. Mitä tulee Salmelan ulkomuotoon, tiedämme, että sekin on sitä laatua, joka varsin hyvin soveltuu tehtaanisännälle, patruunille ja — miljonäärille…
Mutta Salmelan hommalle tuli sinä syksynä vähän ennenaikainen loppu. Syyskuun halla nousi aholle ja turmeli kauniit sienet. Hallaa jatkui moniaita öitä peräperään, joten sienien saanti kerrassaan katkesi. Kattoon ei enää noussut uusia, vereksiä sieniä, vaan vähenivät vähenemistään sitä myöten kun kuivaamaan ennättivät. Ja kun viimeinen lanka tyhjennettiin, tuntui se Salmelasta ihan liian ennenaikaiselta, mieli olisi tehnyt enemmän, paljon enemmän.
Naisväestä — lukuunottamatta emäntää — oli tämä tavaran loppu sanomattoman hauskaa. Pääsi noista ainaisista, ilettävistä madoista, siitä hajusta ja moskasta, mikä aina tuvan täytti. Oikein tuntui mukavalta, varsinkin Sannasta, kun sai tuvan taas monesta aikaa pistää hyvään siivoon.