* * * * *
Sienet ovat nyt rahaksi muutettavat. Siinä se on tärkeä ja samalla vaikein puoli asiasta. Salmela tuumii ja tuumii, miettii ja seuloo tehtävänsä kaikilta mahdollisilta puolilta. Ajattelee lähettää sienet Pietariin… mutta kelle?… Matkustaisi itse ja veisi mukanaan, vaan siinäkin ovat monet pulmat ja vaikeudet. Lähteä sinne muukalaisten joukkoon, ymmärtämättä yhtään ainoata sanaa, se se pani ajattelemaan. Tässä muistuivat vielä Salmelalle ne monet jutut, joita Pietarista oli kerrottavan kuullut. Saattaisi se käydä hänelle niinkuin kävi sillekin ukolle, tahi sille ja sille… joo, joo, kyllä se hyvinkin saattaisi.
Mutta siinä välissä taas muistuu Salmelan mieleen tulevaisuuden suuret toiveet. Ajatuksen täyttävät ihanat "patruunitunnelmat", tuottavat tehtaat mestareineen, työntekijöineen, ja hän — Eljas Salmela — niitä kaikkia korkeammalla.
Mutta se on kuin kylmää vettä niskaan, äskeisille turhille mielikuville.
Hänkö muka putkaan ja sen semmoisiin. Hui, hai!… Pistäkööt, pistäkööt… koettakoot… tulimmainen… hiivatissa… vai olisinko minä sellainen jurko… sellainen vaskanaama…!
Salmela lössähtää velttoon nauruun, napsauttaa sormiansa ja sitte tupaan huutaa:
— Katseleppa Sanna sieltä vajasta oikein puhdas ja iso laatikko!
— Mitä isä sillä?
— Katsele, katsele, minulla on siihen vähä sänttäämistä.
— Sellainenko pakkilaatikko?