— He niin!
Sanna hakee laatikon ja tuoda remppuuttaa sen tuvan portaille. Kun isäntä joutaa, ottaa hän laatikon huostaansa ja painuu sen kanssa jyväaittaan. Tiukkaan vetää hän oven perässään kiinni, sytyttää kynttilän ja ryhtyy toimeensa.
Pitkistä, jykevistä vaarnoista nostelee hän sienivyyhdit, asettelee ne vielä kerran puntariin, pistää painoluvun muistiinsa ja sitte retkauttaa koko röykkiön laatikkoon. Tämä temppu onkin useita kertoja toistettava, kunnes seinä on sienistä tyhjä ja laatikko kukullaan täynnä.
— Hiivatti kumminkin… sakramenska — sanoo Salmela, kun huomaa sienien vieläkin keventyneen. Nätisti 25 kiloa… Noo, on siinä sittekin 125 markan tavara. Joo… ptoo…
Kun Salmela on saanut kauneimmat ja puhtaimmat sienet näkösämpään paikkaan päälle, sovittelee hän laudat paikoillensa ja naulaa ne lujasti kiinni.
— — —
Salmela on päättänyt lähteä Pietariin. Valmistukset tehdään suurella kiireellä. Ja kun väki utelee isännän matkaa, selittää emäntä, että sattui tulemaan asia Helsinkiin.
— No vai Helsinkiin, ihan ulkomaille, jopa se isäntä nyt kulkee — ihmettelee joku.
— Miten sinne osanneekin?
— Rautatietä kaiketi ajannee?