— Junalla se kuuluu menevän — sanoo Sanna.
— Saa siellä olla varuillaan ettei huku, on se semmoinen suuri rykelmä.
— Semmoinen kuin 100 kirkonkylää, sanotaan — tietää muuan.
— Siellä sitä on nurkkaa ja nulikkaa — päättelee Jussi.
Salmelan matkavalmistukset vaikuttavat suuremmoisesti väkeen. Kunnioituksella ja suurella ihastuksella katselevat he isäntää, milloin tämä kiireissä puuhissaan näkyviin tulee. Seuraavat silmillään, minne tämä vain kulkemaan sattuu, ja itsekseen tuumailevat, että jo se isäntä uskaltaa. Sanomattoman hyvä olisi myös tietää asia, joka noin pitkälle matkalle ajaa. Salaperäisinä, silmännurkkien takaa kurkistellen, he selville koettavat päästä; vaan kun eivät siinä onnistu, päättelevät, että kaipa tuo asiansa tiennee.
Syksyinen pimeys lepäili vielä mailla, kun Salmela vaimonsa saattamana, eräänä aamuna ajaa huristaa asemalle.
Parasta on pantu ylle, mitä vaatevarastosta on löydetty. Valkea "simisetti" kuulastaa päällysvaatteen alta ja kahdeksankulmaisesta "taulusta" on vihreä nurkka pantu näkyviin. Hampaissa kytee vankka sikaari, josta savu pehmeinä ja keveinä möylyinä jättäytyy jälelle ja leviää hyvänhajuisina haikuina pitkin maantietä.
Emäntä muistuttelee alkumatkalla, että otitko sen ja sen mukaasi ja panitko rahaa riittävästi matkaan. Salmela vakuuttaa hyvinkin tulevansa rahojen puolesta juttuun, kun ainakin runsaan satasen saa Pietarissa nostaa. Ja niinkuin kautta rantojen selittelee emäntä, miten talvipalttoon päällinen on huonoksi käynyt ja miten silkki on rumaksi virttynyt. Salmela, emännän suureksi iloksi ymmärtää tarkoituksen ja lupaa tuoda Pietarista uuden silkin ja hyvän musliinikankaan.
Kun juna porhaltaa asemalle, heittää Salmela jäähyväiset vaimollensa, muistuttaa siinä vielä tulostaan ja sitte vaunuun nousee.
* * * * *