— Puhdas on tavara kun ulpukka! Sopii sitä katsellakin — sanoo
Salmela ja nostaa nipun venäläisten eteen.
Mutta ihan Salmela vaalenee hämmästyksestä, kun venäläiset räjähtävät suureen nauruun. Siitä sekavasta molinasta, mikä naurua seuraa ei Salmela muuta ymmärrä kuin viittaukset ja vertaukset mustiin ja rumannäköisiin sienivyyhteihin, jotka onnellisen näköisinä basaarin telineillä roikkuvat. Salmela käsittää, että nuo viittaukset eivät ole eduksi hänen kauniille sienilleen.
— Mitä hittoa nuo molottavat? — kysyy hän malttamattomana oppaaltaan.
Vaan kun opas ei heti jouda vastaamaan, loppuu Salmelan kärsivällisyys ja hän joukkoon huutaa:
— Katso mitäs katsot, hyvä on tavara! Vissisti puhdasta ja kuivaa…
Hiivatissa… ptoo!
Mutta kun opas saa asiasta täydellisesti selvän, kääntyy hän Salmelan puoleen ja nähtävästi suuresti harmissaan kertoo keskustelun menon:
— Eivät huoli teidän sienistänne. Täällä ei sellaisia osteta. Tuollaisia niitten pitäisi olla. Teidän sienenne olisi pitänyt panna suolaan ja sellaisina tuoda.
Venäläinen kauppias tulee uudelleen selittelemään, antaa pari sientä
Salmelalle ja puhuu, että tällaisia niitten pitäisi olla.
— Tuhannen hiivattia, nämähän ovat lehmänsieniä!… Hyi saakeli, kuka tuollaisia suuhunsa pistää — räväyttää Salmela ihmeissään.
Opas selittelee jälleen, että ainoastaan tatteja venäläinen kuivailee. Tällaisista se sienisoppansa ja muut herkkunsa valmistaa. Suolaan olisi teidän pitänyt nämä laittaa. [Syötävistä sienistä kuivataan ainoastaan tatit, muut pannaan suolaan tahi muulla tavoin valmistetaan.]