Toisinaan siinä ottelevat miehet, toisinaan naiset; väliajoilla koettelevat voimiansa navetanväet ja silloin tällöin karsinabassot mörähtelivät lapsien suureksi kauhuksi. Kun lisäksi tiedämme, että yleinen siivo, puhtaus ja järjestys taloissa sisäpuolella ovat jotakuinkin samaan tapaan, saamme ehkä selvän kuvan Sydänmaan kylästä ja sen asukasten elämäntavoista.
* * * * *
Kesä on saapunut Sydänmaan suurille saloille. Juhannus on kynnyksen yli astumaisillaan, joten suuri puuha ja häärinä on juhlaa vastaan otettaessa. Tavaraakin on tuotettu kaupungista asti, joka onkin harvinainen tapaus, eikä uudistu muulloin kuin suurien juhlien seutuvissa. Viinojakaan ei ole unohdettu, eihän toki, vaan ovat ne tiensä jokaiseen taloon löytäneet.
Ei ole hyvä vieraan sellaisina aikoina Sydänmaalle mennä. Pelolla sinne silloin ruununmieskin ajaa jos nimittäin on pakollisia asioita. Muussa tapauksessa jättää hän matkansa ja toimittaa asiansa toisina aikoina ja toisia teitä. Jälestäpäin kyllä kuuluu puheita ja ikäviä juttuja sydänmaalaisten suurista urotöistä ja verisistä tappeluista y.m., mutta vähittäin nekin unhoon jäävät, joten Sydänmaalta taas moniin aikoihin ei kuulu mitään erityisempää.
Tulossa oleva Juhannus näytti tulevan entistänsä ehompi. Valmistukset olivat siihen suuntaan, että jotain erityistä oli tapahtuva. Uhkauksia ja kostontuumia oli useita tiedossa. Olipa aikomus pistäytyä naapurikylässä ja lämmittää juhannussauna siellä tavallista kuumemmaksi.
Huhut sydänmaalaisten valmistuksista olivat kulkeneet kirkollekin. Pitäjään vasta hiljattain muuttanut rovasti sai asiasta tiedon ja lupasi mikäli mahdollista, estää tuollaisen törkeän ja synnillisen juhlanvieton.
Poliisivoima tarjoutui mukaan, vaan rovasti kivenkovaan kielsi avustuksen siltä taholta. Seuralaisekseen otti hän vaan poikansa, nuoren maisterin ja pitäjän kansakoulun opettajan.
Näiden kera lähti rovasti Sydänmaalle koluamaan. Sinne saavuttuaan, tekivät nuoret ja vanhat jo kokkovuorelle lähtöä. Juhannustulet olivat ensin sytytettävät, sitte vasta käytiin muuhun ohjelmaan käsiksi.
Rovasti pysäytti hevosensa erään torpan pihalle ja siitä sitä sitte lähdettiin nousemaan kokkovuorelle.
Jo leimahti liekki korkealle taivaalle, heitteli kekäleitä ja kuivia palavia oksia kauaksi alas rotkoon. Sydänmaalaiset päästivät silloin tavanmukaisen huudon, niin kovan ja voimakkaan, että se kuului pitkien selkien taakse ja kauan kaikuili vuorten seinien välillä. Sitä seurasi elämä ja mölinä sellainen että korvia särki. Hanurin soittaja istuikse ilokivelle, otti pelin polvellensa ja kiihkeä tanssi alkoi. Siinä sitä hyllyilivät miehet ja naiset, vanhemmat loikoilivat sivummalla omissa toimissaan ja lapset pitivät iloista elämää kokkovalkean ääressä.