Hankkikaamme, haalikaamme sentähden tätä valoa, joka huolimatta luonnon valosta aina meidän sielujamme valistaa. Paljon on meillä siinä suhteessa työtä. Pimeys, sielunpimennys ja valistuksen puute vielä täällä Sydänmaalla mieliä kahlehtii. Työhön, työhön! Nouskaamme, herätkäämme! Antakaamme sivistyksen ja valistuksentulen sydämissämme syttyä. Avatkaamme sielumme Jumalan hengen asumasijaksi, ottakaamme hänet ystäväksemme ja opettajaksemme kaikissa töissämme ja kaikilla retkillämme.
Sydänmaalaiset!
Jos niin teemme, silloin tuo musta hengen pimeys näiltäkin saloilta kauaksi kaikkoaa, silloin nousee uusi oras, uusi siemen kasvaa, joka valistuksen vainiolla suureksi puuksi nousee.
Oi ystäväni, sinä sisko ja veikko, kuinka suuren palveluksen voisitkaan kärsineelle isänmaallesi tehdä, jos sinäkin jo sivistyksen ja valistuksen viiriä kohottamaan lähtisit. Lähde, lähde, tule mukaan, tule, sinun voimasi, sinun kykysi kyllä osallesi riittää. Elä katso, oletko rikas tahi köyhä, palvelija tahi vapaa. Sivistyksen ja valistuksen vainiolla ovat kaikki yhden arvoisia, siinä ei eroitusta tehdä, sinua ei siinä syrjäytetä, ei naureta eikä hyljätä. Siellä, sillä tiellä sinä vartut ja kasvat, tulet vankaksi valonvartijaksi ja voit toisten kanssa laulaa:
"Pois voihke ja itkun hyrske,
Käy työhön ja toimintaan.
Pois veltto ja toivoton tyrske,
Ei viel' ole kuolema maan."
Jätä pimeät polkusi, pimeät työsi, joita valon ääressä häveten katselet. Jätä ne, jätä! Aika on jo Sydänmaankin nuorison, Sydänmaan kansan vuosisatoja kestäneestä pimeydestä poistua, aika on jo valistuksen Sampoa takomaan lähteä…
Minä tiedän että valoa sinä tahtoisit, valistusta ja sivistystä ottaisit, Suomen onnea sinä nostattaa tahtoisit ja valistuksen viiriä takoa haluaisit. Tahtoisithan sinä!… Mutta kuka sitä sinulle tuo, kuka antaisi, kuka sinua johtaisi valon suurille lietsomille. Kuka,… kuka!…
Rovasti vaikeni hetkeksi, katseli miettiväisenä, kyyneleisillä silmillä kokkoa, jossa puut olivat jo suureksi osaksi hiilustaksi palaneet. Siitä vei hän katseensa Sydänmaan suurille saloille, silmäili siintävää järvenselkää, käännytti lopulta katseensa väkijoukkoon ja entistä lempeämmällä ja vaikuttavammalla äänellä puhui:
Ystäväni, anna minulle anteeksi ja anna kaikille meille, jotka sinun edestäsi jotain olisimme tehdä voineet, emmekä kuitenkaan sitä tehneet ole, vaikka pyhä velvollisuutemme sitä niin usein olisi vaatinut.
Veli ja sisko! Paljon on meillä syytä, joille enemmän on hengenvaloa annettu. Miksi emme ole sitä tänne syviin korpiin sinun luoksesi kantaneet, sinä kun et itse ole sitä etsimään osannut lähteä. Sinulla ei ole ollut aseita, joita valistuksen työssä tarvitaan…