Maisteri lopetti puheensa innokkaalla kehoituksella, että jokainen mies ja nainen katsomatta varallisuuteen ja säätyyn, koko Sydänmaan kylä, yhtyisi yhteen, yhdessä pimeyden valtaa vastustamaan ja yhdessä valistuksen ja sivistyksen tietä kulkemaan. Yhteen liittymällä se voima kasvaa, tarmo varttuu ja into mielet elvyttää. Yhteisvoimin, saman innon nostattamina ne suurimmatkin esteet voitetaan ja syvimmätkin kuilut tasataan. Liittohon siis veljet ja siskot, liittohon koko Sydänmaan kansa pimeyden valtaa vastustamaan! Liittohon nuoret ja vanhat, liittohon palvelijat ja vapaat, ja korkealle, siniselle taivaalle viirimme kohotkoon!
Opettaja alotti laulun:
"Jos sydän sulla puhdas on,
Jos mieli vakaa, pelvoton,
Niin yhdy meihin, tänne jää,
Ja pyhä vanno vala tää:
Tää Suomenmaa mun toimen saa
Sen eestä vaan mä ainiaan
Teen työtä saakka kuolemaan."
Kirkolta tulleet saivat sen melkein yksin laulaa, sillä sydänmaalaiset sitä tuskin olivat ennen kuulleetkaan. Mutta näiden silmistä näki, suun jäykästä jälittelemisestä huomasi, että sydän seurasi mukana, että mieli olisi tehnyt lauluun koko innolla yhtyä ja laulaa niin, että vuoret olisivat siihen kaikuna vastailleet.
Innostuneina ennen tuntemattoman rakkauden mieliä ylentäen, kokoilivat nuoret vankkoja kantamuksia puita, kuivia katajia ja kaikellaista helposti palavaa risua ja kantoivat tuleen, joka aina korkeammaksi nousi, yhä voimakkaammaksi ja hulmuilevammaksi kasvoi; kierteli pitkänä torvena vaaleansinistä taivasta kohti ja heitteli palavia kekäleitä kauaksi vuorelle.
Se oli niinkuin sydänmaalaisten vastaus pidettyihin puheisiin ja lausuttuihin kehoituksiin heille. Laajentamalla tulta, kohottamalla sen liekkejä yhä korkeammalle, tahtoivat he puolestaan lausua, että valoa ja valistusta mekin haluaisimme ja isänmaan onneksi työskennellä tahtoisimme.
Kun opettaja oli lausunut lennokkaan, sydämeen käyvän runon, nousi rovasti kiveltään, jolle istunut oli ja puhui kansalle:
Minä ymmärrän sydämenne ajatukset, minä näen teidän kyyneltyneistä silmistänne, kirkkaasti hulmuilevasta tulestanne, että valoa, sydämen valistusta te kaipaatte. Antakoon Jumala meille apunsa, antakoon hän valonsa meidän pimeihin sydämiimme loistaa. Antakoon hän meille voimaa, antakoon tahtoa ja tarmoa, intoa ja yksimielisyyttä, että voisimme keskeisessä sovussa, yhteen liittyneinä, käsikädessä käyden, valon ja valistuksen tietä kulkea, että yhteisin voimin onnen viiriä taivaalle kohottaisimme… Nouskoon viirimme korkealle, heilukoon se päämme päällä että tulevatkin polvet sen viitoittaman tien näkisivät!
Rovasti alotti virren ja koko kansanjoukko siihen voimakkaasti yhtyi.
"O Herra siunaa Suomen kansa
Suo sille runsas armosi
Se kaikis että vaiheissansa,
Sun oma kansas olisi!
Suo uskollisuus vakuus meille,
Menestys elämämme teille!"