— Roomuunko?
— Niin. Sellainen öljykankainen katto.
— Se onkin sitte hauskaa!
— Me siis lähdemme Lyyli?
— Lähdetään vaan!
— Kättä päälle!
Jaakko paiskasi suuren kämmenensä Lyylin käteen, joten asiassa ei enää ollut mitään muuttelemisen mahdollisuutta. Huviretkestä puhellen, ja kuvaillen sen monet hauskuudet matkalla ja perillä, kävelivät he katuja yhdessä myöhään iltaan. Vihdoin saattoi Jaakko Lyylin kotiportilleen. Siinä he vielä kauan seisoivat ja tulevaisuuden ihanista toiveistaan puhuivat, kunnes hellästi kättä puristaen erosivat ja toisilleen hyvääyötä toivottelivat…
Toisenlainen oli nyt Jaakon mieli kotiin palatessaan kuin koskaan sitä ennen. Hän oli niin ihastuneena, niin sanomattoman hurmaantuneena niistä sanoista, joita Lyyli heidän tulevaisuudestansa oli puhunut. Ennen ei Lyyli ollut paljon siitä puhunut, ei ollut rohjennut, eikä uskaltanut. Mutta nyt… nyt ne olivat vuosia kasvaneet mielikuvat kahleensa murtaneet; tuona iltana ne Lyylin hellemmät tunteet, kauniimmat kaihot sanoiksi puhkesivat ja vastakaikua Jaakossa synnyttivät. Vasta nyt oli Jaakkokin saattanut tunteensa vapaasti Lyylille tulkita; vasta nyt, pitkän ystävyyden jälkeen oli hän ensikerran uskaltanut salaiset ajatuksensa ja ihanat toiveensa sanoina Lyylille kertoa. Se oli niin äärettömän ihanaa, niin autuaallista ja suurta. Nyt he täydellisesti toisensa ymmärsivät… Siitä se ihana, suloinen tunne, jonka lämmittämänä ja hurmaamana Jaakko olisi tahtonut syleillä ja suudella vaikka koko maailmaa…
Olisi ollut valmis kisälli, olisi ottanut Lyylin vaikka jo huomispäivänä. Mutta, ainakin puolivuotta täytyi sitä onnellista päivää vielä odottaa.
— Mutta minä annan Lyylille kihlat — päätti Jaakko ja entistä autuaampi tunne täytti hänen sydämensä. Ja kun Jaakko syvemmin alkoi asiaa tältä puolelta tuumia, huomasi hän, ettei mikään sitä estämässä ollut. Puolenvuoden palkka, 30 mk., oli mestarilta ottamatta; sitäpaitsi oli ylityö kauppias Muhoselle valmistumaisillaan, josta toivoi saavansa ainakin 10 mk. Jo niillä rahoilla ostaa vaikka kaksi "sileää ja pyöreätä" — tuumaili Jaakko.