— Kuinka suuri tarvittaisiin? — hän kysyi. Siinä se tulikin kysymys. Jaakko ei ollenkaan tiennyt Lyylin "nimettömän" paksuudesta, ainoastaan osapuilleen, sinnepäin teki arveluja.
— No, tuollainen pienenpuoleinen… noin pikkusormeni suuruinen.
Myöjä otti useita sormuksia lasiruudulle, koetteli niitä Jaakon pikkusormeen ja ilmoitti hinnat.
— Tämäkö se on 25 markkaa?
— Niin on.
— Pudottakaa 20:een!
— Elä hiidessä, poika! Mutta olkoon menneeksi, tuon saat!
Se oli hieman ohempi ja huonompaa kultaa, Jaakko otti sen ja maksoi sovitun hinnan.
— Eikö siihen mitään kraveerata — kysyi myöjä.
— Eikä se kaipaa klaveeraamista.