Kiireesti sujauttaa Jaakko paperimytyn housuntaskuun, ottaa toisesta tupakat ja tarjoaa Jussille.

— Siellä alhaalla on oikein viksuja ja lystiä tyttöjä.

— Yyhyh — hymähtää Jaakko.

— Mutta mikä sinua riivaa? Olet niin totinen kuin lautapää sonni. Tule alas tyttösi tykö, etteivät sitä toiset hyväilemään pääse — kehoittaa Jussi ja tarttuu Jaakkoa käsivarteen.

— Enkä tule!

— Istu ja pala.

Jussi rientää palava tupakka huulilla omaan seuraansa. Sinne tyttöjen joukkoon hän hukkuu, väliin pakkautuu ja hauskaa suuta pitää…

Päivänkilo jo taivasta punerruttaa, ensimäiset säteet kultailevat vaarojen kupeita ja tumman metsän latvassa tanssiksi pistävät. Linnut heräävät lyhyestä unestaan ja kilvan toisilleen aamutervehdyksensä visertävät. Kepeä usva nousee lahtien perukoista, peittää kaislikot ja vähitellen siitä ilmaan häviää…

Kesäinen sunnuntaiaamu saapuu ihanan kauniina kuin nuori impi sulhonsa suudelmille…

Mutta jäykkänä ja totisena siinä perässä Jaakko yksinänsä seisoo. Silloin, tällöin vilkasee hän alas meluavaan väkijoukkoon, etsii sieltä Lyylin toisten joukosta, vaan ei askeltakaan sinne ota.