Ikävä on kummankin mieli tästä omituisesta välistä. Yksinäiseltä tuntuu elämä, ja katkera tunne mieltä painaa. Olo vieraassa kaupungissa alkaa väkisinkin tuntua pitkältä; mutta siitä huolimatta ei kumpikaan sovittavaa kättä toisellensa tarjoa. Ja mitä kauemmaksi tämä sovittava hetki jääpi, sitä vaikeammaksi, sitä syvemmäksi ja leveämmäksi juopa heidän välillensä kasvaa. Lyyli ja Jaakko huomaavat sen kyllä itsekin, vaan he eivät voi sitä auttaa, eikä muuksi muuttaa…
Jaakko on mielestään kulkenut ja katsellut kaupungin jo moneen kertaan, vaikka päivä on vasta vähän yli puolen. Jalat eivät enää viitsisi matkoja tehdä, eikä katseleminenkaan juuri huvittavalta tunnu.
Hän tekee ohjelmaansa muutoksen, tuollaisen pienen, vaan silti sopivan ja mukavan. Hän päättää uhrata 50 p. höyrylaiva "Ilmarille" ja lähteä Viikinsaareen, missä illalla tulevat suuret kansanjuhlat vietettäviksi. Jaakko ostaa piletin ja lähtee. Vaan liian aikaseen hän perille saapuu, sillä vasta illalla alkaa juhla.
Ikävältä tuntuu sielläkin odotteleminen. Ainoatakaan tuttavaa ei Jaakko tapaa. Nyt vasta se Lyylin poissaolo synnyttää syvää kaipuuta. Saaren yksinäisyydessä se yhä enemmän mieltä painaa. Nousee ajatus, joka tuomitsee ja soimaa hänen menettelyänsä Lyyliä kohtaan. Koko maailma muuttuu Jaakon silmissä niin harmaaksi ja raskaaksi, elämä tuntuu niin kodittomalta ja tyhjältä että melkein tekisi mieli — itkeä.
Jaakko kulkee saaren ristiin, rastiin. Hän tarkastelee joka sopen ja sivun ja vihdoin lämpimän ilman raukaisemana oikasee puhujalavan alle ja sinne nukkuu.
Jaakko ei ole unensa herra, nöyrästi täytyy hänen alistua tuon pehmeän ja Uuvuttavan vallan alamaiseksi. Liiaksi heikko on hän, pannakseen rajan sen hempeän ja virvoittavan virran kululle. Jaakko ei ole siihen vielä totutellut, vaikka tottumista se välttämättä kaipaa. Kotona herätteli äiti, oppipaikassa toiset toverit, tai milloin nämä sen unohtivat, sai sen kunniatyön itse mestari. Mutta täällä, pienessä Pyhäjärven saaressa, täällä heitä ei ollut, vaan sai Jaakko kaikessa rauhassa nukkua niin kauan kuin unta riitti.
Lavalla pidetyt puheet, lausutut runot, edempää kuuluva laulu ja soitto, sekä se melu ja möyhy, jonka sankat juhlavierasparvet synnyttivät, kaiken sen kauniina unelmana Jaakko näki ja kuuli…
Kun uni vihdoin on tavalla tai toisella loppunut, rientää Jaakko tulisella kiireellä rantaan.
Ilmari on juuri laiturista lähtenyt ja jo siellä selällä oikasee mahtavan näköisenä kaupunkia kohden, josta vasta puolen tunnin kuluttua palaa. Harmikseen huomaa Jaakko, miten jo muutaman minuutin kuluttua on se hetki käsillä, jolloin Neptun III paluumatkalle lähtee. Hätääntyneenä juoksee hän pitkin rantoja, venettä kyselee, vaan mistään ei hänelle sellaista luvata…
Määrätyllä ajalla sieltä Ilmari palaa, Jaakko nousee kannelle, vaan saa siinä vielä muutaman hetken odotella, ennenkuin kolmas soitto laivasta annetaan.