Kun Ilmari on laiturista lähtenyt ja potkuri ensimäiset lyönnit veteen molskauttanut, pistää Neptun III:nen harmaa runko ja sen perästä suuri, musta möhkäle niemen takaa näkyviin.
Jaakko päästää karkean kirouksen ja pudottaa pitkän syljen laivan kyljessä melakoivaan veteen…
Jo kuuluu Neptun III:nen singnaali. Ilmari vastaa siihen omituisella, tunnetulla äänellään. Tamperelaiset soittavat tervehdysmarssin ja joutilaat juoksevat jäähyväisiä huiskuttamaan…
Jaakolle tulee suuri hätä. Hän on kuin polttavien hiilien päällä. Hädissään juoksee hän keulaan, palaa sieltä perään ja kulkee sinne, tänne kannella. Viimein hyökkää hän perämiehen luo ja rukoilevalla äänellä huutaa:
— Kääntäkää… seisottakaa… minun täytyy päästä proomuun!
Perämies aluksi hämmästyy, mutta kun saa selvän Jaakon tarkoituksesta, vastaa hän tyynesti:
— Mahdotonta… liian myöhään!
— Eikö mitenkään sovi?
— Oletko hullu! Tuossa se jo ajaa ohi! — huutaa perämies ja pyöräyttää kelaansa, — ja Ilmari tekee käänteen vasempaan…