Kun Risto on viikatteet terottanut, poistuvat tytöt toisiin töihin.
Ihmeissään jää Risto Katrin perään katsomaan. Hän muistaa, miten lapsi oli Katri vielä vuosi takaperin ja nyt — täysikasvuinen nainen.
Paljon onkin Katri viimeisen vuoden aikana kasvanut ja kaunistunut. Vaikka onkin vasta kuudentoista vuotias, on hän kaikin puolin täysin kehittynyt tyttö. Kauniin luonnon ympäröimänä on hän syntynyt ja ikänsä kasvanut. Ainoana elossa olevana lapsena on hän isän silmä ja äidin ylpeys. Kaino ja puhdas on Katri kuin salon kukka. Selkäsaaren haltiattarena on hän yksikseen isän ja äidin kera kasvanut. Sieltä on itseensä imenyt kaiken kauniin, sopusointuisen ja hyvän tunnelman, ja niiden kasvattina on saaren kauniiksi kukaksi puhjennut.
Iltaselle menossa kopeloivat miehet vielä heinärinnejä, korjailevat ja paikkailevat mitä käsiinsä saavat ja lopuksi valitsevat vakituiset työaseet itselleen. Jokainen tavottaa parasta joukosta ja melkeinpä se kaikille sattuukin, sillä mies ei mikään, joka omaansa ei kehu.
— Tämä se on Jukka-sepän tekoa tämä, ja terä siinä on semmoinen, että toista saa rinnalle hakea.
— Tässä se on terä tekomiehen kädestä lähtenyt… taitaa ollakin
Ilmarisen takoma — ylpeilee Rajalan Iisu.
— Tuon on varsi kuin ihmisen mieli — sanoo Selkäsaaren Matti.
Sama on juttu akkaväen puolella, riihivajassa. Toinen harava on kuin Jumalan luoma ja toinen ei kelpaa pahimman paikan viereenkään, niin on kolo ja jylsyä tekoa.
— Kaisan haravassa ne ovat piikitkin kuin vanhan akan hampaat, yksi itään toinen länteen — sanoo Korpelan Heta.
— Jo oli kolkutin mieheksi, joka sellaisen käsistään päästi — lisää toinen.