Kimakasti se jo Katrin ääni joukosta kaikuu ja kun itse pääsee "häitä" pitämään, rohkeasti piiristä sulhon ottaa ja sen kanssa pyörimään lähtee.
— "Sinua minä rakastan" — kertoo Risto vielä Katrin korvaan ja merkitsevästi puristaa kättä.
Punastuneena palaa Katri jälleen piiriin ja innolla yhtyy uuteen lauluun:
"Soutelin kerran kultani kanssa
Ormajoen suulla.
Siellä kuulin mä linnun laulun
rannalta lehtipuusta.
Kysyin sen linnun nimeä
ja se vastasi viekkahasti:
rakkaus, rakkaus, rakkaus, rakkaus
kestävi hautaan asti."
Hämärään yöhön siinä hypitään. Vinnillä on jo pitkän aikaa ollut täysi pimeys, sillä pieni on valo, minkä päässä oleva akkuna kykenee tanssijoille antamaan. Vaan pimeästä huolimatta käy hyppy varsin hyvin, melkeinpä paremminkin kuin kirkkaassa valossa. Ei siinä tarvitse turhia ujostella eikä hävetä; saa olla ja liikkua niinkuin haluttaa ja tehdä mitä tahtoo.
— Hyi ruoja! ptoo! — kiljasee Katri kesken tanssin menoa ja läimäyttää muuatta poikaa korvalle. Sitte lähtee hän pois piiristä, pyyhkielee kiihkeästi huuliansa ja itkee.
Kun Risto tämän huomaa, polkee hän jalkaa lattiaan ja kirkasee:
— Kuka hävytön se oli? Jumalavita! Sanokaa minulle kuka se oli!
Vaan kun ei kukaan nimeä sano, hurjistuu Risto ja ajaa kaikki ulos.