Paljon on Katri muuttunut. Entinen lapsellisuus on kasvoilta kokonaan kadonnut, sijaan on tullut kalpeata jäykkyyttä ja kylmää tylsyyttä. Kirkkaat ja siniset silmät ovat muuttuneet sameiksi ja harmaiksi; pitkä pellavatukka, joka ennen vahvana palmikkona lanteita hiveli, on kutistunut ja harventunut melkein olemattomiin. Ja saattaa kasvoilta lukea kärsimysten raskaat läksyt, jotka merkkinsä ovat syvälle painaneet. Ne ovat Katrin nöyrän luonnon vieläkin nöyremmäksi taivuttaneet.
Väsynyt olisi Katri vankilan elämään, elleivät vartiattaret olisi hänestä hellää hoitoa pitäneet. Koko sydämellään ovat he häneen kiintyneet. Jo ensi päivästä oppivat vartijat huomaamaan Katrin rehelliset silmät, hänen hellän sydämensä ja siksi häneen mielistyivät. Siskon vertainen onkin Katri monelle. Salaa, omin lupinsa ovat he lainailleet Katrille lukemista ja vapautta myöntäneet, mikäli se heidän vallassaan on ollut.
Vankilansaarnaajasta se Katri kuitenkin parhaan ystävän löysi. Milloin yksityisesti kävi vankien luona elämän sanaa puhumassa, silloin hän aina Katrin koppiin jälkensä muisti. Monet, monet lohdun sanat on hän Katrin murheelliseen sydämeen kantanut, monet opetukset ja neuvot vastaisen varalle antanut.
Näin siitä Katrista uusi ihminen syntyi, joka löysi apunsa, lohtunsa ja turvansa Jumalassa. Jumalaan luottaen, Hänen armostaan varmana ollen, vaikka syntinsä suuret olivatkin, se Katri tyynenä ja hiljaisena vankilassa päivänsä kuluttaa…
* * * * *
Varhain eräänä aamuna kulkee muuan naishenkilö linnaan. Hän kolkuttaa lukittua veräjää ja vartijalle huutaa:
— Avatkaa!
Vartija avaa, mutta kun kuulee naisen asian, sanoo hän:
— Vankia ei voi tavata ennenkuin jälkeen 10:nen. Tirehtööri on silloin kansliassa ja häneltä on pyydettävä lupa.
Kammottavine tunteineen poistuu nainen kaupunkiin vievälle maantielle.