— Saattaako Katria vielä puhutella? — kysyy Hanna.
— Ei ainakaan tänäpäivänä — ilmoittaa päivystäjä.
Hanna miettii toista keinoa ja rohkeasti sanoo:
— Saanko kirjoittaa Katrille?
Vartija miettii hetkisen, katsoo Hannan nöyrää muotoa ja sitte vitkaan vastaa:
— Se kyllä sopii. Kirjoittakaa vaan. Pöydältä osottaa vartija kynän ja paperin; Hanna istuu tuolille ja ryhtyy heti kirjoittamaan.
Rakas, kiltti Katrini!
Niin paljon, paljon olisi minulla ollut sinulle vielä kertomista, paljon kotoasikin, vaan et jaksanut minua kuulla. Sain luvan kirjoittaa, joten tässä sinulle asiani kerron.
Älä peljästy… älä ole vihanen, vaikka kertomukseni koskee Ristoa, joka sinulle kaiken kärsimisen on aikaan saanut. Hänen tahdostaan täällä olen, niin oudolta ja odottamattomalta kuin se kuuluukin.
Niin Katri… Kaikki tietävät sinun suuret kärsimyksesi, sinun tuskasi ja murheesi; mutta kukaan ei tiedä että Risto sinun puolestasi suree ja kohtaloasi valittaa. Ainoastaan minä, sisar sinulle ja hänelle, minä sen tiedän.