— Ka, olethan onnistunut! Mitä sinä joutavia! Mene kammioosi ja nuku.
Nuori nunna syöksyi abbedissan kammion ovelle. Hurskas äiti oli häntä vastassa kynttilä kädessä, hiukset hajallaan ja jännittyneenä.
— Lapsikulta, olen valvonut ja odottanut…
Mutta nuori laupeudensisar varisti saaliinsa nopeasti niinkuin se olisi häntä polttanut abbedissan jalkain juureen, vaipui maahan ja tyrskähti äänekkääseen voivotukseen:
— Minä olen hairahtunut!…
— Sst! keskeytti hänet abbedissa lujasti, puoleksi äidillisesti, puoleksi käskevästi: Rukous puhdistaa, rukous puhdistaa, lapseni. Polvistu kappeliin ja tyhjennä sydämesi, mene sitte kammioosi ja rukoile kunnes olet väsynyt, nuku sitte pyhän Äitimme nimeen. Minä annan siunaukseni. Mene!…
Nuori nunna nousi ja lähti, kumarassa ja horjuen.
RAKASTETUN HAUDALLA.
He olivat vielä nuoria. Muutamia vuosia sitte olivat he sitoneet kohtalonsa yhteen ja se side oli lujittunut parilla kauniita lapsia. Mutta onnellisia he eivät olleet, sillä elämä oli näyttänyt heille vain ankaran arkipuolensa, joka sisälsi huolia ja kärsimystä. Syy oli ehkä miehen, joka oli taloudellisesti epäkäytännöllinen: ei osannut antaa hopeapyörylöille niille kuuluvaa arvoa ja kunniaa, ei osannut pienillä tuloillansa pitää yllä »onnellista kotia», eipä edes asioitansa vakavassa tasapainossa, säästämisen ihanasta taidosta puhumattakaan. Mutta hän oli epäkäytännöllinen tänajan eläjäksi vielä toisellakin tavalla ja siinä ehkä olikin varsinainen syy: hän antoi arvoa ihmistunteille, omillensa ja muiden, ja pyrki asettautumaan niiden mukaan. Niinpä valitsi hän työalansakin. Hänelle näet oli »laulun lahjoja» suotu ja niinpä hän tahtoi ne käyttää hyvän palvelukseen: niillä herätellä ja kohottaa, kehotella ja kiihottaa henkisesti nukutettuja, uupumukseen asti työllä vaivattuja ja murheella raskautettuja ihmisiä, ja siten ansaita jokapäiväisen leipänsä. Se oli erehdys hänelle, se oli merkki hänen epäkäytännöllisyydestänsä, sillä jos sitä mielisi, täytyisi laulaa toisenlaisessa äänilajissa ja vielä ennen sitä saada lauluillensa hyväksymisleima, patentti yhteiskuntaa hallitsevan luokan patenttivirastosta. Siihen hänessä ei ollut miestä.
He olivat muuttaneet asuntokaupunkia, uusin elämäntoivein tietysti, mutta tässä uudessa joutuneet vuokrakasarmiin, jonka ympäristö oli saastutettu epäsiistien asujanten, juutalaisten, turkkilaisten ja sensemmoisten lialla.