OMATUNTO.
Nuori pappi Pehmeä ei ollut onnellinen, vaikka oli vasta saanut vakinaisen paikan ja nätin pappilan sekä kevennyt iskeä silmänsä rikkaan makkarakauppiaan tyttäreen. Pehmeä oli onneton, ja oikeastaan perin pienen seikan vuoksi. Kyllästyneenä kohtaloonsa, joka näytti hänelle olevan vain ohdakkeista epäonnistumisen tietä, muisteli hän mennyttä taivaltansa.
Pehmeä oli ollut aikanansa tyypillinen papin poika, laiska, mihinkään kelpaamaton hulttio, jolle koulu oli kauhistus ja koti, kaikesta sen lihavuudesta huolimatta, kuritushuonevankila; mutta kylän raitit piikain luhtineen ja kaupungin kadut kapakoineen, ne olivat jotakin joiden vuoksi maksoi vaivan elää. Senpä vuoksi sanot niin, ja näyttikin, että hänestä voi tulla mikä muu tahansa, vallesmannista markkinahuijariin, viinakauppiaaseen ja maantierosvoon asti, vaan ei suinkaan pappi, kuten esimerkiksi hänen isänsä, joka, vaikka olikin armoton ja ahnas, oli sentään ankara hengenmies ja saarnasi niin että kirkon akkunat helisivät ja herkkämielisempien mielet raukesivat itkuun ja voivotukseen.
Ja siltä se näyttikin.
Kun pappa kuoli — joka tapahtui äkkiä, liiasta lihavuudesta, kuten sanottiin — ja tavalliset virkavuodet olivat ohi, loppui pappilan lihavat päivät; nuoremmat saivat jäädä perintöpaloille ja hänet työnnettiin hankkimaan itse leipänsä. Mutta kaikissa hommissa, joihin hän yritti, hän epäonnistui jostakin syystä jota hän ei ymmärtänyt. Vaikka hän koetti vakaantua ja sellaisena yritti, niin kuitenkin hän epäonnistui, ja elämä semmoisenaan, aivan jokapäiväisen leivänkin kannalta, näytti ylen ankaralta. Se oli ihmeellistä!
Kun hän tuota seikkaa pysähtyi oikein tosissaan miettimään, selveni hänelle äkkiä, että hänen oikea kutsumuksensa olisikin ehkä papiksi, pappavainajan uralle. Ja kun hän rupesi sitä ajatusta kehittämään, niin näytti hänestä, että mitään sen helpompaa toimialaa ei löydy ja että saarnata voi kuinka voimakkaasti ja kuinka paljon tahansa. Niinpä hän rupesi mukaannuttamaan elämäänsä kristilliseen henkeen ja sai pian virallisen voitelun papiksi. Se tapahtui hänestäkin ihmeteltävän huokeasti ja nopeasti, niin, että oikeastaan hän ei tuntenut vielä ehtineensä sisällisesti ollenkaan siihen muutokseen kasvaa. Ja vakinainen paikka oli tarjolla heti, tässä uudessa maassa, ilman mitään vaalisaarnoja tai muita ehdollisia vaikeuksia.
Mutta tätä uutta uraansa varten, jonka hän päätti johtaa loistavaan lopputulokseen, teki hän muutamia vakavia suunnitelmia, uudistavia suunnitelmia, ankaroita häneen itseensä nähden. Ensinnäkin hänen piti asettua tanakasti kristillisen moraalin kannalle, se on, ainakin ulkonaisesti näyttää nuhteettomuuden esimerkkiä: hillitä lihan himot ja maailman koreuden halut, olla yksinkertainen, kärsivällinen, lempeä, sovukas ja niin edespäin. Ja koska hänen isäänsä, jonka nimi on ollut Sträng — ankara, kova — oli sanottu nimensä mukaiseksi sen pahassa merkityksessä, päätti hän ikäänkuin vakavaksi mielenosotukseksi muuttaa nimensä sen vastakohdaksi: Mjuk, ödmjuk, tai jotain semmoista, kunnes siitä lopulta tulikin samalla aitosuomalainen: Pehmeä. Ja koska hän oli huomannut luonteensa taipuisaksi erimielisyyteen ynnä muuhun sen tapaiseen, joka seikka oli näyttäytynyt haitalliseksi hänen pyrkimyksissään, niin päätti hän nyt täst'edes varoa sitä, menetellä kaikkien mielen mukaan ja olla sovussa, ettei suinkaan siitä kompastuskiveä tulisi.
Näin varustautuneena uudelle urallensa astui hän paikkaansa valoisalla mielellä. Ja ensimäinen hänen saarnansa täydelle kirkolle oli onnistunut loppupuolelle asti hyvin, kunnes hänen silmänsä olivat sattuneet erääseen ihanaan neitokaiseen lihavan herrasmiehen rinnalla; silloin oli tullut pieni hämminki, joka kuitenkaan ei tuottanut sen suurempaa haittaa, sillä se tapahtui aivan amenen edellä. Se seuraus siitä vaan oli, että hän joutui ottamaan selvän tuosta neitokaisesta ja se oli viedä hänet heti epäkristilliselle polulle. Toinen saarna meni myöskin muuten hyvin, mutta sen loputtua tuli eräs vaimoihminen häntä ikäänkuin kiittelemään, samalla kuitenkin antaen viittauksen, että pitäisi vast'edes vähän ankarammin sieluja kouristella.
Kiitollisena otti hän huomautuksen onkeensa ja aprikoi menettelytapaa. Ei siis auttanutkaan se, että noin vain ylimalkaisesti ja keveällä kädellä auttoi kristillistä maailmanjärjestystä eteenpäin, piti repästä ja iskeä. No, koska hän tahtoi tällä urallansa edistyä ja voittaa, koska hän tahtoi olla »hyvä pappi» ja koska siitä luultavasti riippui myöskin hänen lopullinen suhteensa rikkaan makkarakauppiaan tyttäreen, niin tahtoi hän tehdä sen ja käydä käsiksi ihmisten pääsynteihin. Ja heti ensimäisellä kerralla alkoi hän jyrisevän saarnan ylpeydestä ja maailmankoreudesta. Mutta kun hän oli juuri pahimmoilleen alkuun päässyt, pisti hänen silmiinsä rivi mitä korskeimpia naisten hattuja, hiuslaitteita ja rintoja, niiden joukossa makkarakauppiaan ihana tytärkin, sekä naamoja ja ryntäitä miesten, joiden hän tiesi kävelevän päätänsä korkeampana kaikkea muuta kansaa, kaikkien silmät iskettynä häneen ikäänkuin kysyen: poika, mitäs tämä nyt on? niin oli hän vähällä takertua siihen paikkaan. Nopeasti päätti hän muuttaa sanontatapaa ja käänsi kasvonsa toiselle puolen kirkkoa, jossa näkyi ryhmittyneenä toisenlaista väkeä. Mutta nyt sieltä pisti hänen silmiinsä huonosti puettu, kuihtunut mies, joka kaula pitkällä, syvälle painuneet silmät jännittyneesti häneen kiinnitettynä näytti sanovan: mitä, mitäs tämä on? Mitäs ylpeilemistä ja koreilemista tässä olisi? Silloin hän hämmästyi, koko saarna meni »plöröksi» ja hänen täytyi kiireimmiten sanoa amen.
Nyt häntä hävetti. Kiireimmiten puikki hän takatietä asuntoonsa ja sulkeutui sinne. Ja oli onneton. — Nyt luulevat ne, hän ajatteli, ettei hän olekaan »hyvä pappi», ettei hän siihen kykenekään! Mutta hän tahtoi vielä sen näyttää! — Ja seuraavan kerran päätti hän saarnata ahneudesta ja omanvoitonpyynnöstä, ankarasti tahtoi hän iskeä siihen paheeseen.