— Ettekö siihenkään, onko tuo päätös nyt peruuttamaton?
— En siihenkään, mutta uskallan sentään sanoa oman luuloni, että ellei miehistö saa noista parannuspuuhistanne täyttä varmuutta, niin lakko tulee taisteltavaksi.
Wolf mietti muutaman silmänräpäyksen.
— Te myöntänette, jos asiaa tarkemmin ajattelette, että lakko tällä hetkellä olisi kaikissa tapauksissa tyhmyys, se tuottaisi tavattomassa määrässä kurjuutta ja onnettomuutta, sillä eihän sitä varten ole tietääkseni, ainakaan pitempää aikaa, varustauduttu, ja sitä paitsi tulisi se lopultakin nujerretuksi ja kaikki se mitä sillä koetettiin pakottaa jäisi saamatta. Siis palkaksi vaan kaikki siitä syntynyt vahinko, kurjuus ja kärsimykset.
— Mutta hätääntyneiden, kiusattujen ja pakotettujen ei auta sitä mahdollisuutta katsominen, kun ei muuta keinoa ole valittavana, vastasi Kallio.
Wolf mietti hetken ja näytti olevan epävarma jatkaisiko enää vai antaisiko vieraansa mennä. Lähestyi sitten Kalliota.
— Teen vielä yhden kysymyksen eli ehdotuksen. Koska te, Mr. Kallio, olette järkevä, ymmärtäväinen mies, kuten minulle on kerrottu ja kuten nyt itse huomaan, ja koska te nyt huomannette että tämä työväestön aije tuottaisi ehdottomasti onnettomuutta teidän kansalaisillekin, joiden edut kai teillekin ovat vähän läheisemmät kuin joidenkin toisten, niin, ja onhan teillä itsellännekin perhe, jota tietysti rakastatte ja jota ette suinkaan tahtoisi kurjuuteen suistaa, niin ettekö tahtoisi, ettekö lupautuisi vaikuttamaan siten että tuo tyhmä, onnettomuutta ennustava yritys nyt raukeaisi, jos… jos teidät siitä hyvästä työstä palkittaisiin?…
Ilman tuota loppua olisi Kallion vastaus ehkä ollut hiukan toisenlainen, hiukan lievempi tai muuta sellaista, mutta tuo isku vaikutti häneen kuin jotakin lokaa olisi hänen silmilleen viskattu ja samassa hetkessä hänelle selvisi kaiken tämän alla oleva tarkoitus. Wolfkin näytti huomaavan erehdyksensä ja koetti sitä jollakin soperruksella korjata, mutta Kallio kohotti ylpeänä päätänsä, iski varman katseensa Wolfin silmiin ja lausui painavasti:
— En!
Puristaen huulensa yhteen ja kääntäen kumartamatta selkänsä asteli Kallio ulos ovesta. Edustalla kohtasi hän Liposen, joka säpsähti hänet nähtyään.