Mutta sitte iskivät ne onnettomuudet — se ensimäinen, joka vei pikku Olivion maan multaan ja harmaahiuksinen äiti sai sitoa seppeleen, ja se toinen, että hänellä loppui työ, ja se kolmas, että Rosa kaatui sairas vuoteelle ja harmaahiuksinen äiti sai sitoa hänellekin hautaseppeleen. Ja niiden mukana kulkivat somat huonekalut ja kaikki pienet kalleudet, viimeiseksi hänen rakas viulunsa ovesta ulos, kunnes kaikki oli riistetty ja huoneet olivat tyhjät… Silloin sai hän työn, mutta ennen iltaa vietiin hänet kädetönnä sairashuoneelle… Ja nyt, kun hänet sieltä potkastiin pois, muka »terveenä kotia» — terveenä kotia!… tuodaan häntä vastaan harmaahiuksista äitiä hiilen varkaana!… Saatana!…
* * * * *
Antonio huomasi pienen huuliharpun, tempasi sen nopeasti ja puhalsi. Mutta sen kielet särähtivät kamalasti ja hän heitti sen uuniin, jossa oli muutamia sammuneita hiiliä…
Hiiliä!… Hiiliä!…
Hän tuijotti niihin hetken, tarttui ainoalla kädellä tukkaansa, veti pään polviensa päälle ja itki kuin lapsi…