Keskustellessamme tästä omituisesta osoitekonttoorista, vei parturi Nunez'in poika minut eräälle syrjäiselle kadulle. Menimme muutamaan pieneen taloon, jossa eräs mies, joka oli ijältään jonkun vuoden kuudennellakymmenellä, kirjoitteli puiselle taululle. Tervehdimme häntä hyvin kunnioittavasti, mutta hän ei noussut paikaltaan, nyykäyttihän vaan hieman päätään — lieneekö syynä sitten ollut luontainen ylpeys, vai oliko se seikka tehnyt hänet välinpitämättömäksi vieraitansa kohtaan, että ne tavallisesti olivat vaan lakeijoita ja kuskeja. Minua hän sentään tarkasteli erityisellä huomiolla. Näin häntä oudostuttavan, että koruommeltuun samettiin puettu mies halusi ruveta palvelijaksi; hän saattoi pikemmin arvella minun tarvitsevan palvelijaa. Kauan hänen ei kuitenkaan tarvinnut olla epätiedossa, sillä Fabricio lausui heti; "Herra Arias, tässä esitän teille parhaimman ystäväni. Hän on arvokkaan perheen poika, vaikka vastoinkäymiset pakottavat hänen hakemaan palvelijan paikkaa. Toimittakaahan hänelle ystävällisesti hyvä paikka, niin teette hänet hyvin kiitolliseksi". — "Niinpä niin, te herrat", vastasi Arias kylmästi, "niinhän te puhutte kaikki; niinkauvan kuin olette paikatta te lupailette kultia ja hopeita: hyvän paikan saatuanne te unhotatte sen kohta". "Mitenkä!" vastasi Fabricio, "moititteko te minuakin? Enkö ole teitä kylliksi hyvittänyt?" — "Enemmänkin olisitte voinut tehdä", vastasi Arias. Silloin minä tartuin puheeseen lausuen herra Arias'ille, että aioin osoittaa kiitollisuuteni olevan todellista laatua sillä, että suoritan velkani ennen palvelusta. Samalla vedin taskustani kaksi tukaattia ja annoin ne hänelle, luvaten antaa lisää päästyäni hyvään taloon palvelijaksi.
Hän näytti tyytyväiseltä menettelyyni. "Tuosta minä pidän", lausui hän, "nyt onkin useita mainioita paikkoja auki; minä luettelen ne teille, että saatte valita sen, mikä teitä miellyttää." Tämän sanottuaan hän pani silmälasinsa pois, otti erään luettelon pöydältä, käänsi muutamia lehtiä ja alkoi lukea: "Palvelijaa tarvitsee kapteeni Torbellino, joka on äkkipikainen, raaka ja oikullinen mies; hän ärisee alinomaa ja kiroilee, ja usein hän pieksää palvelijansa raajarikoiksi." — "Ottakaamme toinen", huudahtin minä tämän kuvauksen johdosta; "tämä kapteeni ei ole minulle mieleen." Arias hymyili innolleni ja jatkoi lukuaan: "Donna Manuela de Sandoval, vanhanpuoleinen arvoisa leski, äkäinen, omituinen ja myötäänsä palvelijan puutteessa; palvelija ei tavallisesti pysy kokonaista päivää hänen luonaan. Hänellä on kymmenen vuoden vanha puku, joka palvelee jokaista talon palvelijaa, olkoon hän mitä kasvua tahansa; oikeastaan he vaan koettavat sitä ylleen, ja se onkin vielä melkein kuin uusi, vaikka kaksituhatta palvelijaa on sitä jo käyttänyt… Palvelija saa paikan kuuluisan tohtori Sangradon luona." — "Pysähtykää, herra Arias", huudahti Fabricio; "me otamme tämän viimeisen. Tohtori Sangrado on isäntäni ystäviä, minä tunnen hänet hyvin. Gil Blas", jatkoi hän minuun kääntyen, "älkäämme viivytelkö, ystäväni; lähtekäämme tästä paikasta tohtorin luo. Minä tulen itse esittämään sinua ja takaamaan sinun puolestasi". Otimme jäähyväiset herra Arias'ilta, joka vakuutti hankkivansa minulle toisen yhtä hyvän paikan, jos en saisi tätä.
Kahdeksastoista luku.
Gil Blas rupeaa tohtori Sangradon palvelijaksi ja tulee kuuluisaksi lääkäriksi.
Läksin siis Fabricion kera tämän kuuluisan tohtorin luo, joka katseli minua ensin tarkasti ja lausui sitten: "Sinä näytät kelpo pojalta, ja minä uskon sinun sopivan hyvin minulle, jos vaan osaat lukea ja kirjoittaa." — "Herra tohtori," vastasin minä, "jos ei muuta tarvita, niin kyllä minä siitä vastaan; minä osaan sekä lukea että kirjoittaa, sillä olenhan saanut täyden kouluopin kotikaupungissani." — "Vai niin", vastasi hän, "sinähän oletkin sitten juuri minulle sopiva. Jää tänne; minun luonani sinulla on hyvä olla, minun kohteluuni tulet olemaan tyytyväinen. Palkkaa en tosin anna sinulle, mutta muuten sinulta ei pidä mitään puuttuman. Hyvää hoitoa siis saat, ja sitäpaitsi opetan sinulle suuren taidon parantaa kaikkia tauteja. Sanalla sanoen tulet enemmän oppilaakseni kuin palvelijakseni."
Suostuin tohtorin esitykseen, toivoen varttuvani taitavaksi lääkäriksi niin viisaan mestarin johdolla. Hän opasti heti minua työhöni; ja tehtäväni oli kirjoittaa muistiin niiden sairaitten nimet ja asunnot, joiden luokse häntä tultiin kutsumaan hänen poissa ollessaan. Sitä varten hänellä oli vihko, jota tähän asti oli hoitanut muuan eukko, joka oli hänen ainoana palvelijanaan; mutta kun hänen kirjoitustaitonsa oli niin ja näin, niin usein oli aivan mahdoton saada selkoa hänen harakanvarpaistaan. Sain siin vihkon haltuuni - oikeastaan sitä olisi voinut kutsua kuolleitten luetteloksi, koskapa melkein kaikki ne ihmiset, joiden nimet siihen kirjoitin, kuolivat ihan järkiään. Kirjoitin siis, niin sanoakseni, muistiin niiden nimet, jotka halusivat siirtyä toiseen maailmaan, aivan kuin postivaunun kulettaja kirjoittaa niiden nimet, jotka hänen vaunussaan matkustavat. Usein sain kynääni käyttää, sillä siihen aikaan oli tohtori Sangrado kuuluisin lääkäri Valladolidissa. Maineensa hän oli saavuttanut hyvällä supliikillaan, juhlallisella esiintymisellään ja muutamilla onnistuneilla parantamisilla, jotka olivat tuottaneet hänelle paljo enemmän kunniaa kuin ne ansaitsivat.
Sairaita häneltä ei siis puuttunut, eikä siis myöskään varoja. Sitä hän ei kuitenkaan käyttänyt hyödykseen, hän eleli päinvastoin sangen yksinkertaisesti. Me emme syöneet tavallisesti kuin herneitä, papuja, keitettyjä omenia ja juustoa. Hän kehui näitä ruokia vatsalle terveellisimmiksi, sillä ne olivat kaikista ruuista helpoimmin sulavia. Siitä huolimatta hän varotti meitä syömästä niitä liiaksi; mikä olikin epäilemättä sangen järkevästi harkittu. Mutta jos hän siten suojeli palvelijoitansa ylensyömisen vaaralta, niin hän sen sijaan lupasi meidän juoda vettä mielinmäärin. Siinä hän ei pannut mitään rajaa, vaan lausuili useasti: "Juokaa, lapseni, juokaa vettä niinpaljon kuin saatatte, se on kaikkia suoloja liuvottava sulatusaine. Jos verenkierto on liian hidas, niin se kiihdyttää sitä, jos se on liian joutuisa, niin se sitä tyynnyttää." Tohtorimme uskoi niin lujasti tähän viisauteen, ettei milloinkaan juonut muuta kuin vettä, vaikka oli jo jokseenkin vanha. Hän määritteli vanhuuden jonkinlaiseksi luonnolliseksi näivetystaudiksi, joka kuivattaa ja kuluttaa meitä; siitä syystä hän surkutteli niitten tietämättömyyttä, jotka nimittävät viiniä vanhusten maidoksi. Viini vaan hänen ajatuksensa mukaan, rasittaa ja heikontaa heitä; siihen hän lisäsi sangen kaunopuheisesti, että tämä turmiollinen juoma on heille, kuten kaikille muillekin, kavala auttaja ja petollinen ystävä.
Näistä korkeaoppisista selityksistä huolimatta sain, oltuani kahdeksan päivää talossa ankaran ripulin ja aloin tuntea kiivaita vatsanväänteitä, jotka, hävyttömästi kyllä, panin kaikkea liuvottavan veden ja kehnon ravinnon syyksi. Valitin sitä tohtorille, toivoen, että hän vähän heltyisi ja soisi minulle hiukan viiniä aterioiksi; mutta hän vihasi liiaksi sitä ainetta suostuakseen pyyntööni. "Kun sinä totut vettä juomaan, niin sinä voit siitä erinomaisesti; muuten jos paljas vesi ei oikein sinua miellytä, niin löytyy kyllä vaarattomia keinoja, joilla voi estää veden hiukasevan vaikutuksen vatsaan. Salvia esimerkiksi ja Veronica antavat sille mieluisamman maun; ja jos haluat sitä vielä sulavammaksi, niin otat hiukan neilikkaa, rosmariinia tai unikkoa".
Mutta vaikka hän näin ylisti vettä ja opetti minulle salaisen taitonsa valmistaa siitä ihmeellisiä juomia, niin join kuitenkin niin vähän, että hän sen huomasi ja lausui: "Nytpä en todellakaan enää ihmettele, ettet ole oikein terve, Gil Blas; sinä et juo kylliksi, ystäväni. Veden pienissä annoksissa juominen vaikuttaa ainoastaan sappielinten kehitystä ja vaikutusvoimaa; sensijaan kuin ne ovat sen paljolla nauttimisella pois liuvotettavat. Älä pelkää, rakas poikaseni, että runsas veden juominen heikontaisi tai kylmettäisi vatsasi; heitä pois se turha pelko mielestäsi! Minä takaan menestyksen; ja jos minä en ole mielestäsi kyllin pätevä sanoja, niin mahdat ainakin uskoa Celsusta.[12] Tämä latinainen oraakkeli lausuu ihania ylistyksiä vedestä; ja niiden, jotka puolustavat viininjuontiaan vatsansa heikkoudella, hän lausuu nimenomaan tekevän suurta vääryyttä tätä elintä kohtaan ja käyttävän sitä vaan oman lihallisuutensa peittona."
Koska olisi ollut perin huono merkki, jos olisin heti lääkäriurani alussa osoittaunut huono-oppiseksi, niin olin olevinani täydellisesti vakuutettu hänen väitteensä totuudesta; tai, totta puhuakseni, uskoinkin niin todella. Jatkoin siis veden juomista Celsuksen takuulla, tai oikeastaan aloin liuvottaa sappeani juomalla armottomasti tätä nestettä; ja vaikka päivä päivältä kävin yhä huonommaksi, niin ennakkoluulo voitti kuitenkin kokemuksen. Lopulta en kuitenkaan voinut enää kestää vaivojani, jotka lisääntyivät siihen määrään, että päätin lopulta lähteä tohtori Sangradon luota pois. Mutta hän antoi minulle uuden tehtävän, joka sai minun muuttamaan mieleni.