"Tyydytettyäni hänen uteliaisuutensa pyysin hänen tekemään saman minulle. Kysyin, oliko hänen kätensä vapaa vai sidottu. 'Kolme vuotta sitten,' vastasi hän, 'naittoi isäni minut don Diego de Lazalle, ja viisitoista kuukautta sitten tulin leskeksi.'
"Silloin puheemme keskeytyi, sillä saliin saapui kuriiri, tuoden kirjeen Seraphinalle hänen isältään, Polan'in kreiviltä. Hän kysyi, sallisinko hänen lukea sen, ja lukeissa huomasin hänen kalpenevan ja vapisevan. Luettuaan sen hän kohotti silmänsä ylöspäin, jotka täyttyivät kyynelistä, ja huoahti syvään. En voinut nähdä tyvenesti hänen suruansa. Tulin levottomaksi, ja ikäänkuin aavistaen, mikä isku minua odotti, tunsin jäätävän kylmyyden leviävän läpi ruumiini. 'Rouva', lausuin hänelle tuskin kuuluvalla äänellä, 'voitteko sanoa minulle, mitä onnettomuuksia tämä kirje teille ilmoittaa?' — 'Katsokaa, herra', vastasi Seraphina suruisesti, antaen kirjeen minulle, 'lukekaa itse, mitä isäni kirjoittaa. Se koskee liiankin paljon teitä itseänne.'
"Nämä sanat kammottivat minua; otin kirjeen vapisten käteeni ja luin siitä seuraavat sanat:
'Don Gaspard, veljesi, surmattiin eilen eräällä Madriidin syrjäkadulla. Hän sai miekanpiston, josta hän kuoli tänään; ja kuollessaan hän kertoi murhaajan olleen saksalaisen kaartin upseerin, parooni von Steinbachin pojan. Onnettomuuden lisäksi vielä on murhaaja päässyt pakenemaan. Hän on kadonnut; mutta piilköön hän missä tahansa, niin minä en säästä mitään löytääkseni hänet. Minä kirjoitan useille maaherroille, jotka tekevät kaikkensa saadakseen hänet kiinni, jos hän saapuu heidän maakuntainsa kaupunkeihin; ja toisilla kirjeillä aion sulkea häneltä kaikki tiet.'
Kreivi de Polan.
"Ajatelkaahan, mihin mielentilaan tämä kirje saattoi minut. Olin useita minuutteja aivan liikkumatonna, enkä saanut sanaa suustani. Käsitin kuitenkin, että don Gaspardin kuolema teki kerrassaan tyhjäksi koko kauniin, nousevan toivoni. Jouduin hurjaan epätoivoon ja heittäydyin Seraphinan eteen ja lausuin, ojentaen paljastetun miekkani hänelle: 'Rouva, säästäkää Polan'in kreiviä etsimiseltä, koska etsittävä kenties voisi paeta hänen vihaansa, kostakaa te itse veljenne kuolema; vuodattakaa omalla kädellänne hänen surmaajansa veri; iskekää. Saman raudan kautta, jolla otin veljeltänne elämän, tulkoon kuolema hänen onnettomalle vihamiehelleenkin.' — 'Herra', vastasi Seraphina, jota sanani liikuttivat, 'rakastin don Gaspardia; ja vaikka te surmasittekin hänet rehellisessä kaksintaistelussa, ja vaikkapa hän itse olikin syypää onnettomuuteensa, niin tietäkää, etten kuitenkaan voi olla yhtymättä isäni kostonaikeisiin. Niin, don Alfonso, olen teidän vihamiehenne ja tulen käyttämään teitä vastaan kaiken, mitä veri ja ystävyys voivat minulta vaatia; mutta kohtalonne onnettomuuksia en tahdo väärin käyttää; tämä koston tilaisuus on arvoton, sillä joskin kunnia vaatii minua kostamaan, niin se samalla kieltää tekemästä sitä pelkurimaisesti. Vierasvaraisuuden käskyt ovat pyhät, enkä halua maksaa tekemiänne palveluksia veren vuodattamisella. Menkää; paetkaa, jos voitte, vainojamme ja lain ankaruutta; pelastakaa henkenne vaarasta, joka teitä uhkaa.'
"Nousin ylös ja läksin. Hän antoi hevoseni takaisin, ja minä läksin Toledoon, jossa viivyin kahdeksan päivää. Sitten läksin taas tielle ja tulin tähän erakkomajaan, esiintyen yleensä kuten sellainen, jolla ei ole mitään pelkäämistä. Tämä asia mieltäni painaa, isäni. Voitteko antaa minulle neuvoja, miten nyt menettelisin."
Kahdeskymmenesyhdeksäs luku.
Kuka erakkovanhus oikeastaan oli ja miten Gil Blas huomaa olevansa tuttavien joukossa.
Kun don Alfonso oli lopettanut surullisen kertomuksensa, niin erakkovanhus alkoi puhua, kehottaen häntä kärsivällisyyteen, vaan silloin luolaan astui eräs toinen erakko, kantaen täysinäistä kerjuupussia. Hän oli ollut almuja keräämässä Cuencassa, ja palasi sieltä nyt runsaan saaliin kera. Hän näytti toveriaan paljon nuoremmalta, ja hänellä oli suuri punainen parta. "Ole tervetullut, veli Antonio", lausui vanha erakko hänelle, "mitä uutisia kuuluu kaupungista?" — "Sangen huonoja", vastasi punaparta, viskaten hänelle kirjeeksi taitetun paperipalan; "tästä saatte nähdä." Vanhus avasi sen ja luettuaan hyvin tarkkaavaisesti huudahti: "Jumalan kiitos! sytytin on valmis, nyt tiedämme, mitä meidän on tehtävä. Heittääkseni näyttelemisen pois, don Alfonso", lausui hän kääntyen toveriini, "niin ilmoitan olevani, kuten tekin, sallimuksen oikkujen heittelemä mies. Minulle kirjoitetaan Cuencasta, joka on peninkulman päässä täältä, että minua on mustattu oikeusviranomaisille, joiden kaikki kätyrit tullevat huomenna erakkomajaani vangitsemaan minua; mutta heidän ei pidä löytämän kettua luolastaan. En ole ensikertaa sellaisessa pelissä, mutta älyn miehenä olen aina niistä selviytynyt. Nyt saatte nähdä minut oikeassa karvassani, sillä toden puhuen, mikä lienenkin, erakko ja vanhus en ainakaan ole."