Lappalaiset näyttävät Castrénin mukaan ajatelleen taudeista samaa ja käsitelleen sairautta käsin kosketeltavana olentona. Eräs nainen Venäjän Lapissa paransi niukahdusta kuljettamalla sormiansa edestakaisin nyrjähtäneellä kohdalla ikäänkuin etsien kipuja. Kauan etsittyään onnistuikin hänen saada ne sormenpäidensä väliin. Sitten puristi hän niitä kynsiensä välissä, vei hampaidensa väliin ja sylki lopuksi suustansa näin muserretut kiusanbenget. Tämä uudistettiin useampaan kertaan ilman loitsua.[446]
Tällainen personoitunut ja ruumiillistunut tautiolento onkin hammastaudiu parannuksessa useimmiten ensi sijassa taikatoimen ja loitsun esineenä. Kipeän hampaan juuresta saadun veren ajatellaan olevan suhteessa siihen ja veren käsittelyllä sympatetista johtoa myöten saatavan aikaan vaikutus itseensä tautiolentoon.
Ajatus taudin siirrosta on useissa taioissa jo sellaisenaan havaittavissa, mutta varsinkin loitsuissa on se silminnähtävä. Taudin siirto toiseen olentoon tahi esineeseen taudin paikan eli sairaan elimen substanssin välityksellä on yleinen menettelytapa varsinkin niissä tapauksissa, joissa sairaus on ulkoisesti todettavissa tahi selvästi paikallistunut. Tätä valaistakoon muutamilla esimerkeillä.
Suomalaiset parantavat paisetta panemalla siitä otettua märkää puuhun tahi keppiin tehtyyn reikään, jonka päälle asianmukaisesti loitsimalla lyödään tappi.[447] Tahi: paiseesta annetaan märkää kulkukoiralle,[448] tahi paunaan sitä pikku venheeseen, joka annetaan tuulen viedä.[449]
Mutta sellaisissakin taudintapauksissa, joissa taudin tartunta-ainetta tahi sen kanssa välittömässä yhteydessä olevaksi ajateltua substanssia ei voida siirron välikappaleena käyttää, noudatetaan samaan mielikuvaan perustuvia parannusmenetelmiä. Suomessa on parannettu sairauksia kuljettamalla potilasta halkaistun pihlajan lävitse.[450] Sairasta lasta, jonka taudin luultiin olevan maasta, parannettiin viemällä se kolmelta sivulta maasta irtiotettuun turpeeseen tehdyn reiän läpi;[451] Syrjänit asettavat liinan, paidan tahi jonkin muun esineen kipeälle paikalle ja heittävät sen tielle toivoen, että joku ottaa sen mukaansa. Samoin heittävät he kylpyvitsan, jolla sairasta on kylvetetty ulos, toivossa että joku astuu sen yli, jolloin tartunta, pež, siirtyy tuohon varomattomaan. Eräitä tauteja he koettavat siirtää eläimiin, esim. ympäröimällä kipeän paikan kuumalla leivällä ja syöttämällä sen lampaalle; tahi ottavat he sellaisen oinaan villoja, joka ei vielä ole vuoden vanha eikä ole ollut yhteydessä lampaiden kanssa ja kietovat villat kipeän paikan ympärille. Sitten annetaan villat leivän kanssa oinaan syödä.[452] Venäläisillä ovat tämänlaatuiset parannustavat yleisiä. Lasten sairauksia (rachitis y.m.) he parantavat niin, että vievät lapsen metsään, etsivät siellä kaksi vierekkäin kasvavaa pientä tammea, joiden luo vanhemmat asettuvat ja antavat vuorotellen lapsen toinen toiselleen puiden väliköstä. Sitten otetaan lapsen paita ja kapalot ja jätetään tammeen sidottuina metsään. Tätä parannustapaa nimitetään "pois kantamiseksi" (относъ).[453]
Ei liene epäiltävää, etteikö tautia tässäkin koeteta siirtää puuhun, joskin taikatoimessa samalla voi olla tietoisuudessa toinenkin ajatus, nimittäin lapsen ja nuoren puun saattamisesta toistensa yhteyteen, edellisen kasvun ja kehittymisen edistämiseksi.[454]
Toisena vallitsevana käsityssuuntana hammastaudin parannusmenetelmissä on imitativinen ajatustapa, pyrkimys määrätyllä menettelytavalla jonkin välittävän siteen välityksellä tahi suoranaisesti ex opere operato saada aikaan muodolleen ja näköjään samanlaisia vaikutuksia taian esineeseen. Tähän saattaa olla samalla yhtyneenä homeopatisia mielikuvia. Esim. taiassa, jossa otetaan tikku puusta siitä kuorta kokonaan irroittamatta ja sillä hammasta vereen saakka kaivettua pannaan paikoilleen ja kuori päälle, on taudin siirto puuhun voimakkaimpana mielikuvituksessa. Sitävastoin taiassa, jossa leppäpölkkyyn kaivetaan yhdeksän reikää sydämeen saakka, pannaan niihin verta ja tukitaan lujasti nauloilla ja vihdoin itse pölkky upotetaan lähteen pohjaan, on vallitsevana ajatus taudin tahi taudin haltian vangitsemisesta; tätä paitsi siihen liittyy vielä homeopatinen lisämielikuva kylmän lähteen tuskaa sammuttavasta ja vilvoittavasta vaikutuksesta.
Tämän jälkeen tarkasteltakoon vielä eräitä niiden taikojen sarjasta, joissa veri taikomisvälineenä on käytännössä. Varsin tyypillisiä ovat eräät verenseisotustaiat. Niissä koetetaan verenvuotoa ehkäistä alistamalla itse veri soveliaan taikatoimen alaiseksi. Näin saadaan verenjuoksu lakkaamaan naulaamalla itseänsä verta leppänauloilla muutettujen huoneiden (joissa on pidetty ruumiita) kynnykseen ja kolmanteen hirteen, samalla loitsien:
"Seiso veri niinkuin seinä
Niinkun seiso ennen 3 neitiä
Helvetin portin eessä."[455]
Jos kädestä vuoti verta, pantiin sitä "karaniekka" (karan reiällä varustettuun) avaimeen ja vietiin sepän ahjoon. Kun se juoksutettiin sinne, verenvuoto lakkasi.[456] Veren kuumentamalla kuivaamista ja karreksi polttamista on muunkinlaatuisten taikatointen yhteydessä harjoitettu, jonka ohella luonnollisesti ajateltiin samanlaisen vaikutuksen kohdistuvan vereen kokonaisuudessaan. Raudan haavaa tukittiin esim. siten, että pantiin verta sen teräaseen päälle, joka haavan oli aiheuttanut, ja pidettiin sitä hiilien päällä, kunnes se oli kuivanut karreksi.[457]