Tshuvasseilla kuuluu naimaoikeus niinhyvin miehen kuin naisen suhteen ensimäisessä sijassa vanhemmille. Simbirskin läänin tshuvassit eivät kysyneet naimaikäiseltä nuorukaiselta, mitä tyttöä hän halusi vaimokseen, joskus ei sitäkään, halusiko hän naimisiin vai ei. Kaiken tämän katsottiin kuuluvan vanhemmille. Sulhanen ei nähnyt morsianta kihlauspäivään saakka, joskus ei ollenkaan ennen vihkimistä. K.P. Prokopevin mukaan ei sulhanen lähde kosintamatkalle. Tahtoessaan naittaa poikansa, kysyvät vanhemmat, onko hänellä tyttö tiedossa, jollei, osottavat he hänelle itse morsiamen. Kasanin läänissä ei sulhanen mennyt kihlajaisiin. Morsiamelta mentiin hänen piilopaikkaansa kysymään suostumusta, mutta vasta sitten, kun kaikesta jo oli sovittu. Samaran läänin tshuvasseilla alkoi isä pojan tultua naimaikään etsiä hänelle morsianta. Kosittaessa lähetti hän puhemiehen morsiamen taloon. Kihlauksen toimitti niinikään sulhasen isä. V. Sboevin mukaan toimitti kosinnan sulhasen isä.
Samalla kertaa osottavat kuitenkin muutamat samoista kuvauksista ja eräät muut samanaikuiset ja samoja kansoja koskevat tiedot kosinnassa ja häämenoissa julkisesti ja virallisesti kysyttävän naimisiinmenijöiden suostumusta. Siperian tatarit kysyvät häissä julkisesti morsiamen ja sulhasen suostumusta, ja vasta sen jälkeen toimittaa mollah vihkimärukouksen. Milkovitsh mainitsee Simbirskin läänin tatarien kosittaessa kysyneen morsiamen suostumusta. Samasta kertoo Lepehin, mainitessaan, etteivät tatarit varsinkaan naisia pakota avioliittoon. Morsiamelta kysyttiin sukulaisten ja vieraiden läsnäollessa, ottaako hän mielellään kosivan sulhasen, ja hänen vastauksensa ratkaisi asian. Sitten kutsuttiin mollah, joka luki rukouksen. Erään nähtävästi Krimin tatareja koskevan tiedon mukaan kysytään morsiamelta kihlattaessa julkisesti hänen suostumustaan. Saman läänin tatareista kerrotaan, että niinhyvin kihlauksessa kuin häissäkin mollah todistajien läsnäollessa kysyy sulhasen ja morsiamen suostumusta. Krimin tatareilla kysyy mollah hääpäivänä kolmasti morsiamen suostumusta, ennenkuin rupeaa lukemaan vihkimärukousta. Vihittäessä hän vielä kolmasti kysyy naimisiinmenijöiden suostumusta.
Kasanin läänin tshuvassien mainitsee A.F. Rittich kosittaessa kysyvän morsiamen suostumusta.
Kirgisejä koskevista tiedoista kertovat useat vanhempien vallankäytöstä avioliittoasioissa. Yleensä tunnettua on, että heillä ainakin aikaisemmin kihlattiin lapsia, vieläpä syntymättömiäkin, ja otettiin vaimoja alaikäisille pojille. Morsiamen valinnan suoritti useimmissa tapauksissa isä tahi perheen pää. Samanaikaisesti mainitaan kosinnan kirgiseillä ja turkmeneilla tapahtuvan itsensä sulhasen tahdon mukaisesti. Itse avioliittopäivänä kysyy mollah morsiamen ja sulhasen suostumusta avioliittoon. Baskirien kertoo Lepehin pitävän välttämättömänä myöskin naimisiinjoutuvien, varsinkin morsiamen suostumusta. Häämenoissa kysyy isä syrjäisten henkilöiden läsnäollessa morsiamelta, miellyttääkö tätä sulhanen. Tämän jälkeen lukee isä rukouksen ja nuoret asetetaan kahden kesken esiripun taa. Samalla kerrotaan kuitenkin baskirien sopivan lasten avioliitoista niiden vielä kehdossa ollessa.
Vaikkakin siis useimmissa tapauksissa etupäässä vanhempien määräysvalta on voimassa, kuuluu avioliittomenoihin julkinen morsiamen tahi molempien naimisiinjoutuvien suostumuksen kysyntä. Tämän kaksinaisuuden selittämisessä on islamin opin säännökset naimaoikeudesta otettava huomioon.
Sariatin määräykset suovat varsinkin naimisiinjoutuvalle naiselle melkoisen itsemääräysoikeuden. Kaksitoista vuotta täyttäneellä naisella tulee olla oikeus mennä omasta tahdosta naimisiin, häntä ei voida antaa naimisiin vastoin tahtoaan. Koranissa luetellaan erilaisia tapoja, joilla neito kosittaessa saattaa osottaa myöntymyksensä tahi kieltäytymisensä. Avioliiton perustana tulee olla miehen ja vaimon välinen sopimus. Muhamettilaiseen vihkimiseen kuuluukin sen vuoksi molempien puolten julkinen suostumuksen kysyntä ennenkuin vihkimäkaava ( nikah ) luetaan.
Vertailu tsheremissien kihlauksen julkisen suostumuksen kysynnän ja viimeksimainituilla kansoilla esiintyvien kihlauksen ja avioliiton vahvistusmenojen välillä tuo esiin huomioonotettavia yhtäläisyyksiä, Molemmilla tahoilla on sillä juhlallisen toimituksen luonne ja siihen liittyy uskonnollisia menoja.
Samalla on kuitenkin huomioonotettava, että kreikkalais-katolisen kirkon vihkimäseremoniaan kuuluu samaten sulhaselle ja morsiamelle tehty kysymys, menevätkö he omasta tahdostaan avioliittoon. Niinikään tapahtuu vihkimisessä kolminkertainen naimisiinjoutuvien välinen juonti. Verrattaessa esim. Wichmannin kuvausta viimeksimainittuun vihkimäseremoniaan, käy niiden läheinen yhtäläisyys ilmi. Julkinen suostumuksen kysyntä ei tsheremisseillä kuitenkaan aina ole muodostunut tällaiseksi uskonnollisia ja muita avioliiton vahvistusmenoja sisältäväksi toimitukseksi.
Mitä turkkilais-tatarilaisiin kansoihin tulee, näyttää puheenalainen meno heillä perustuvan islamin opin määräyksiin. Se enemmän tahi vähemmän tosiasiallinen itsemääräysoikeus, jota naimisiinmenijät sen mukaan nauttivat ja joka osottaa toista kantaa kuin useat muut kysymystä koskevat tiedot, saattaa suurelta osalta olla tältä taholta peräisin. Tällöin saa selityksensä se seikka, että silloinkin, kun vanhemmat itse asiassa määräävät lastensa avioliitosta, näiltä silti kihlauksessa ja avioliiton toimeenpanossa virallisesti kysytään suostumusta.
Tsheremissien suostumuksen kysyntä erikoisena menona esiintyessään osottaa silminnähtävää yhtäläisyyttä varsinkin edellä tarkasteltujen turkkilais-tatarilaisten avioliittomenojen kanssa. Wichmannin kuvauksessa esiintyvä meno taasen liittyy yksityispiirteiltään etupäässä kreikkalais-katoliseen vihkimäseremoniaan. Viimeksimainittu on muuallakin saattanut vaikuttaa tsheremissien tapoihin; monessa tapauksessa lienee kuitenkin vaikeaa päättää, kummaltako taholta nämä tsheremissien tavat ovat saaneet vaikutuksia.