Viimeksi esitetyssä tiedossa on jo havaittavissa se suhde, mikä myöhäisempien tiedonantojen mukaan esiintyy paljoa silmiinpistävämpänä, nimittäin että naimisiinjoutuva nainen on miestä tuntuvasti vanhempi. Otetaanpa joskus alaikäiselle poikalapselle täysikasvuinen nainen vaimoksi. Aikaisemmin on tämä erotus ollut suurempi, niin että miehen naimaikä oli alhaisempi kuin mitä fyysillisessä suhteessa voidaan pitää normalisena. Viime aikoinakin on tässä suhteessa vallinnut pyrkimys naittaa pojat heti, kun lain määräämät vuodet sen sallivat, kun sen sijaan neitoja annetaan miehelään myöhemmällä ijällä.
Tämän ilmiön syyksi ilmoitetaan tarve saada perheeseen työvoimia. M. Buch mainitsee, ettei tyttäriä mielellään naitettu nuorina, sillä ei tahdottu menettää liian aikaisin työvoimaa perheestä; nuorukainen naitettiin 18 v. nuorempana silloin, kun perheessä ei ole miehistä isäntää, jotta taloon saataisiin emäntäkin. D. Ostrovskij mainitsee syyksi naisen korkeampaan naimaikään sen, että isät tahtovat pitää tyttärensä työjuhtina luonansa. N. Pervuhin sanoo morsiamen parhaana ominaisuutena pidettävän hänen työkuntoisuuttaan. Siksi otetaan mielellään vaimoiksi 25—26-vuotiaita naisia, joilla usein jo on aviottomia lapsia.
Valintavapaudesta ja aloteoikeudesta.
Joukko sekä miehen että naisen naimaoikeudellista asemaa koskevia tietoja puhuu vanhempien ja suvun vallankäytöstä avioliittoasioissa. Permin läänin votjakkien keskuudessa mainitaan vielä hiljakkoin vallinneen tavan kihlata alaikäisiä, jolloin naimisiinjoutuvien tahdosta ei pidetty lukua. Pojan tultua naimaikään, alkaa isä etsiä hänelle morsianta. Tässä tarkoituksessa hän saattaa kääntyä tiedusteluilla sukulaisten ja tuttavien puoleen. Morsianta etsimässä käy isä joskus useissa kylissä. Tällöin ei kiinnitetä huomiota siihen, miellyttääkö valittu sulhasta, joka mahdollisesti ei lainkaan tunne morsianta tahi ei ole häntä nähnytkään. Toisinaan käsitetään morsiamen valinta suvun asiaksi ja siitä neuvotellaan suvun päämiehen kanssa.
Toisten tietojen mukaan pidetään naimisiinjoutuvan omaa suostumusta tarpeellisena. Permin läänin votjakkien avioliittojen mainitaan useimmiten tapahtuvan nuorten molemminpuolisesta suostumuksesta. Kasanin läänin kristityt votjakit katsoivat 1880-luvulla avioliittoa varten tarvittavan naimisiinjoutuvien suostumusta. Kosinnan toimitti kuitenkin sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. S. Baginin mukaan menevät votjakkilaisnuorukaiset naimisiin omasta tahdostansa. Samalla käyttivät joskus myös vanhemmat naitto-oikeuttaan. He toimittivat myös morsiamen valinnan, mutta hankkivat tätä varten sulhasen itsensä suostumuksen. Kosinnan alkuunpano tapahtuu heidän toimestaan. V. Shestakov mainitsee alotteenteon ja morsiamen valinnan Glazovin piirissä viime vuosisadan keskipalkoilla kuuluneen nuorukaiselle itselleen.
Naisen suhteen osottavat eräät kosintatapojen piirteet ensiksi esitetyn käsityskannan yleisesti olevan vallalla. Naimaesitys tehdään vanhemmille ja heidän suostumuksensa hankkiminen on ensimäinen askel avioliiton aikaansaamisessa. Tämän ohella ei käsitys naimisiinjoutuvan naisen omasta määräysvallasta ole kumminkaan vieras, ainakaan siihen määrin, että hänen suostumustansa kosittaessa kysytään. Mamadyshin piirissä kysytään kosinnassa, sen jälkeen kun vanhempien suostumus on saatu, itsensä neidon mieltä. Jos hän jyrkästi kieltää, eivät vanhemmat anna lopullista suostumustansa. Glazovin piirissä voivat vanhemmat kosittaessa viitata tyttärensä tahtoon ( afsyz nyl todoz 'itse neito tietää'), jolloin kosijat kysyvät itsensä neidon suostumusta.
Kosinta.
Jo pari vanhinta kuvausta viittaa kosintaan erikoisena toimituksena votjakkien avioliittotavoissa. Niinpä mainitsee G.F. Müller votjakkien samoin kuin tsheremissienkin alottaneen avioliiton kosinnalla, jonka sivullinen henkilö sulhasen isän toimesta suoritti. Pääasiana oli kosinnassa lunnasrahasta ja myötäjäisistä sopiminen. Georgin kuvauksessa taasen mainitaan nähtävästi erikoiseksi toimitukseksi käsitettävä lunnasrahasta sopiminen, jota nimitettiin jeroshu. Sopimuksellinen avioliitto alotetaankin kosintamenettelyllä, jonka oleellisena osana viime aikoihin saakka on ollut sopiminen lunnasrahasta ja sen yhteydessä olevista seikoista.
Myöhempien kuvausten nojalla on votjakkien kosinnan yleispiirteistä merkillepantava ensiksikin se, että sen alottaa ja useimmiten myöskin suorittaa loppuun sulhasen isä jonkun sukulaisen avustamana. Naimatarjous tehdään siten, että kosijat valitsevat morsiamen kotikylässä asuvan henkilön välittäjäksi eli puhemieheksi ( az-murt 'esimies', az-vetlis 'edellä kulkeva', dentsi, demtsi, dimtsi ). Kosintamatkalla pysähdytään ensiksi hänen luoksensa ja morsiamen kotona tapahtuvat kosintatoimet suoritetaan hänen asunnostansa käsin. Tämä välittäjä tekee usein myös naimatarjouksen morsiamen vanhemmille ja toimii varsinaisten kosintamenojen aikana avustajana ja välittäjänä.
Ennen kosintamatkalle lähtöä toimitetaan sulhasen kotona rukous. Mukaan otetaan kestitysaineita tahi ruokatavaroita (tupakkaa, nuuskaa, kumyshkaa; leipää ja hunajaa, leipää ja viinaa). Kestitysaineiden nauttiminen tahi hylkääminen osottaa usein morsiamen vanhempien suhtautumista naimaesitykseen.