Suuremmilla tieteellisillä vaatimuksilla on prof. I.N. Smirnov itäisiä suomalaiskansoja käsittelevissä monografioissaan kosketellut m.m. primitivisiä perhesuhteita ja avioliittotapoja. Monet tähän alaan kuuluvista kysymyksistä ovat mainittuihin kansoihin nähden näissä ensi kertaa tulleet selvittelyn ja arvostelun alaisiksi. Kielellisten seikkojen, pääasiallisesti sukulaisnimistön perustalla tekee Smirnov kauas tähtääviä päätelmiä itäsuomalaisten kansojen varhaisemmista perhesuhteista. Arvostelussaan "I.N. Smirnows untersuchungen über die ostfinnen" on prof. E.N. Setälä osottanut tällaisten yksinomaan kielellisten todistusten nojalla tehtyjen johtopäätösten horjuvaisuuden ja Smirnovin tutkimusmenetelmän puutteellisuuden.
Smirnovin kanta perustuu useissa kysymyksissä niihin primitivisten perheolojen tutkimuksessa vallalla olleisiin teorioihin, jotka sveitsiläisen oppineen L. Bachofenin v. 1861 ilmestyneestä teoksesta "Das Mutterrecht" varsinaisesti alkunsa saaneina ovat olleet ja osaksi ovat vieläkin vallitsevina primitivisten perhe- ja avioliitto-olojen tutkimuksessa. Varsinkin ovat matriarkaattiteoria, heterismi ja komnnmaliavioliitto hänen suosimiansa. Eräät myöhemmät tutkijat, kuten C.N. Starcke, H. Summer Maine, Eduard Westermarck ja E. Crawley, ovat osaksi osottaneet näiden teoriojen kestämättömyyden, osaksi tehneet niihin suuria rajoituksia, joten Smirnovin päätelmät jo näin ovat menettäneet suuren osan arvostansa.
Smirnov perustelee muun ohella teoriojansa myöskin puheenalaisten kansojen tavoista löytämillään ilmiöillä. Näin katsoo hän esim. naimattomien kesken esiintyvien höllien sukupuolisuhteiden johtuvan primitivisestä heterismistä. Todistusmaterialina esitetään muutamia sieltä täältä poimittuja esimerkkejä, jotka eivät mitenkään todista tällaisten käsitysten yleisyyttä itäisillä suomalaisilla. Muutamat tiedot (esim. M. Buchin votjakeista) ovat kotoisin tehdasseuduilta, joissa alkuperäiset käsitykset tällaisten seikkojen suhteen ovat olleet enimmän muutoksille alttiita. Ylipäänsä eivät nykyaikaiset käsitykset kelpaa tämäntapaisten teoriojen todistuskappaleiksi. Yhtä hataralle pohjalle perustuu se hypoteesi, etteivät Volgan suomalaiset pakanuutensa aikana ole pitäneet sukulaisuutta esteenä avioliitolle ja sukupuoliyhteydelle. Mordvalaisista esitetään kertomus veljen ja sisaren avioliitosta sekä eräs kansantarina; eräissä lauluissa huomaa tekijä tätä paitsi motiiveja, jotka hänen mielestään viittaavat veljen ja sisaren välisen avioliiton mahdollisuuteen.
Esitetyt tosiasiat antavat hyvin vähän tukea puheenalaiselle hypoteesille; päinvastoin ilmenee niiden ohella voimakkaana käsitys sukulaisavioliittojen kiellettävyydestä. Tällaiset laulut ja tarinat kuuluvat useilla kansoilla tavattaviin traagillisiin motiiveihin sisaruusavioliitoista, mitkä usein juuri ovat syntyneet voimakkaasta veriheimolaisuutta vastustavasta käsityksestä. Tällaiseen käsitykseen viittaavia tosiasioita onkin esim. mordvalaisiin nähden lukuisasti olemassa. Eräiden vanhempien tietojen mukaan ottavat Volgan suomalaisiet sukulaisuussuhteet tarkasti huomioon avioliittoja solmittaessa.
Smirnov muodostaa usein yksityisten tosiasioiden nojalla päätelmänsä ja yhdistää ne tunnettuihin teorioihin. Hän väittää esim. permjakeilla vallinneen matriarkalisen perhesysteemin sillä perusteella, että morsian yhden ainoan tiedon mukaan häämenoissa kiittää ensiksi veljeänsä, sitten isäänsä ja äitiänsä. Tsheremissien häämenoissa kiinnittää hän huomiota erään häiden virkahenkilön, kugu venan asemaan. Tämä esiintyy häissä sulhasen asemasta ja häntä nimitetään "vävyksi" ( vena ). Tätä tosiasiaa voidaan muka selittää vain siten, että sitä pidetään jäännöksenä siltä ajalta, jolloin morsian otettiin kaikille veljille yhteisesti ( polyandria ) ja ikä määräsi oikeudet häneen. Näin perustelee Smirnov yleensä hypoteesejansa itäisillä suomalaiskansoilla vallinneesta heterismistä, endogamiasta, polyandriasta j.n.e. Teoreettiset tapasystcemit asetetaan yksityisten tosiasioiden varaan, joille ei ole pyritty etsimään muita mahdollisesti läheisempiä selityksiä. Tutkittavat ilmiöt itse ovat toisarvoisessa asemassa ja niitä on esitetty vain sikäli kuin ne ovat näyttäneet soveltuvan ennakolta hyväksyttyihin teorioihin. Smirnovin tutkimuksille on lisäksi ominaista, ettei hän muiden kansojen tapoihin ulotetun vertailun avulla pyri valaisemaan tutkittavia ilmiöitä.
Suomalais-ugrilaisten kansojen häätapojen alalla ei kuitenkaan kokonaan puutu esimerkkejä vertailevasta tutkimisesta. V. 1888 ilmestyi Viron Oppineen Seuran toimituksissa Leopold von Schroederin tutkimus "Die Hochzeitsbräuche der Esten und einiger andrer finnisch-ugrischer Völkerschalten, in Vergleichung mit denen der indogermanischen Völker", jossa etupäässä virolaisten tapojen nojalla — mutta samalla muitakin suomalais-ugrilaisia kansoja seuraten — on häätapoja vertailevasti käsitelty. Vertailut tehdään pääasiallisesti suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten kansojen välillä; samalla selitellään eräitä tapoja niiden laadun ja merkityksen kannalta.
Teoksessa on näin kahden suuren heimokunnan tapoja vertailtu toisiinsa. Nämä vertailut ovat johtaneet tekijän tuloksiin, joita, jos niitä voitaisiin pitää semmoisenaan pätevinä, olisi katsottava erikoisen tärkeiksi. Vertailussa ilmenneet yhtäläisyydet selitetään nimittäin suomalais-ugrilaisten indogermaneilta saamiksi lainoiksi, jotka osaksi periytyvät kaukaisesta muinaisuudesta, siltä historiantakaiselta ajalta, jolloinka suomalais-ugrilaiset kansat ovat — kuten kielelliset todistuskappaleet osottavat — yhtenäisenä kansanheimona eläneet joidenkin indogermanisten kansojen naapuruudessa. Mitä erikoisesti virolaisiin tulee, saattavat nämä lainaukset Schroederin mukaan periytyä myöhäisemmältä ajalta, jolloin viroiaiset ovat olleet gootilaisten ja muinaisskandinavisten heimojen sekä liettualaisten vaikutuksen alaisina.
Tällaista vertailutapaa arvosteltaessa herää tietysti ensimäisenä kysymys, eivätkö vertailunalaiset ilmiöt saattaisi olia molemmilla kansaryhniillä itsenäisesti kehittyneitä ja eivätkö ne mahdollisesti kuulu yleisinhimillisiin taparyhmiin. Tätä kysymystä ei tekijä olekaan kokonaan tahtonut syrjäyttää. Muutamat vertailluista tavoista, kuten naisen ryöstö ja osto, laulu, soitto ja tanssi häämenoissa sekä puhemiesten käyttö avioliittoa alotettaessa, näyttävät hänestä kuuluvan tämän laatuisiin yleismaailmallisiin tapoihin. Muut vertailunalaisista tavoista eivät Schroederin käsityksen mukaan sitävastoin ole siinä määrin yleisinhimillistä laatua, ettei niiden esiintyminen määrätyillä kansoilla herättäisi erikoisempaa huomiota ja olisi mahdollisesti johdettavissa näiden kansojen yhdyssuhteista. "Kaikkien maailman kansojen" häätapojen tarkastelu on johtanut tekijän sellaiseen tulokseen, että jokin yksityinen tapa saattaa esiintyä muillakin kansoilla, mutta missään ei tavata näiden tapojen koko sarjaa tahi suurinta osaa niistä, lukuunottamatta indogermanisia ja suomalais-ugrilaisia kansoja.
Millaisia ovat siis tässä suhteessa tavat, joihin Schroederin johtopäätökset perustuvat? Kosintatavoissa verrataan esim. juoman tarjoamista ja nauttimista kosintaan suostumisen merkkinä, kainostelevaa puheentapaa, jonka ohella puhemies ilmoittaa etsivänsä kadonnutta eläintä j.n.e.; edelleen verrataan suomalais-ugrilaisten ja indogermanien käsityksiä häiden viettoon soveliaasta ajasta. Varsinaisista häätavoista ja seremonioista on otettu vertailun alaiseksi esim. morsiamen piilottautuminen, valemorsiamen esiintyminen, morsiamen hunnuttaminen, morsiusparin ja saattajien toisiinsa painautuminen eräissä häämenojen kohdissa, yhteinen syönti resp. juonti, morsiamen kantaminen, morsiusparin ripotteleminen viljalla, n.s. lapsiseremonia ja tulen ympäri kulkeminen. — Kansojen tapoihin ja käsityksiin perehtyminen osottaa näiden tapojen ja menojen sellaisinaan kauttaaltaan kuuluvan siihen ainekseen, joka yleisinhimillisiin käsityksiin perustuvana saattaa esiintyä monilla kansoilla, joiden välillä ei saateta olettaa sellaista kultturiyhteyttä, että yhtäläisyyksiä voitaisiin selittää periytymisen tahi lainauksien avulla. Kuten Ernst Crawley on osottanut, liittyvät monet näistä tavoista, esim. yhteiset syönti- ja juontimenot, piilottautumiset, valemorsian ja hunnuttaminen, tapasysteemeihin, joita noudatetaan muulloinkin kuin avioliiton yhteydessä, mutta jotka eräillä kultturiasteilla kuuluvat yleisimpiin yleismaailmallisiin avioliitto- ja häätapoihin. Niiden ylimalkainen vertailu ei näin ollen suinkaan riitä todistamaan sellaisten suhteiden olemassaoloa, jommoisiksi Schroeder käsittää suomalais-ugrilaisten ja indogermanisten tapojen välillä esiintyvät yhtäläisyydet. Tämänlaatuisten tapojen lainauksia ja kulkeutumisia voidaan osottaa ainoastaan lavealle ulotettujen vertailujen avulla sekä tutkimalla kutakin tapaa yksityiskohtaisesti eri kansoilla.
Toinen edellytys siihen että Schroederin noudattama menetelmä olisi oikeutettu on se, että osotetut yhtäläisyydet, milloin niiden katsotaan johtuvan kahden kansanheimon välisistä esihistoriallisista yhdyssuhteista, molemmilla tosiaankin ovat vanhaa yhteistä alkujuurta. Lukuunottamatta virolaisiin nähden olettamaansa gootilaista, muinaisskandinavista ja liettualaista vaikutusta ei Schroeder ota huomioon myöhempiä tapainmuodostumia ja lainauksia. Epäilemättä ovat kuitenkin monet tavat saattaneet verrattain myöhäisenä aikana muodostua sellaisiksi, jommoisina ne meidän päivinämme eri kansoilla esiintyvät. Samoin ovat jo monenmoiset myöhemmät kultturivaikutukset niitä paljon muuttaneet. Monet seikat, kuten esim. häiden viettoon soveliaaksi katsottu aika, voivat riippua useista paikallisista ja kullakin kansalla ominaisista suhteista, jotka saattavat olla muutosten alaisia. On näin ollen liiaksi uskallettua asettaa tätä kysymystä muutaman virolaisten, suomalaisten, lappalaisten ja moksha-mordvalaisten tavoista saadun tiedon nojalla yhteyteen vastaavan seikan kanssa indogermanisella taholla. Myöhempinä aikoina ovat monet suomalais-ugrilaiset kansat saaneet paljon vaikutuksia slaavilaiselta (myöhäisempinä erityisesti venäläiseltä) ja turkkilais-tatarilaiselta taholta. On siis mielivaltaista, melkeinpä hyödytöntä verrata yksinomaan virolaisilla esiintyvää tapaa suorastaan muinaisindialaiseen, kuten Schroeder joskus tekee, ottamatta selkoa ensiksikin, missä määrin se on yleinen suomalais-ugrilainen sekä eikö se mahdollisesti virolaisilla saattaisi olla myöhempää alkuperää.